Yhteystiedot

Kansanedustaja
Anne Kalmari
050 512 2084
">

Avustaja
Eija Harju
050 574 2416
">

Blogiarkisto

Anne Kalmari FacebookissaAnne Kalmari Twitterissä
Tilaa Anne Kalmarin blogi RSS-syötteenäAnne Kalmari LinkedInissä

Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2010

Ween Maan Wiljaa

Ween Maan Wiljaa

Lauantaina ja sunnuntaina järjestetty Ween ja Maan viljaa tapahtuma kokosi jälleen ihmisiä syksyn sadon äärelle. Suomalainen ruoka ja ennenkaikkea lähiruoka tuodaan lähelle kuluttajia. Tapahtumassa on toki muutakin ohjelmaa ja esittelyjä. Itse olin mukana Keskustan osastolla ja keskustelin ihmisten kanssa myös ruokaketjusta. Sain kunnian avata Ween ja Maan Viljaa tapahtuman. Seuraavassa muutamia poimintoja puheestani.

Suomalainen ruoka on meille elinehto jo huoltovarmuudenkin kannalta . Kun ruuan hinta nousee tai muualla maailmassa tulee erilaisia ruokakriisejä, emme voi olla varmoja elintarvikkeiden saatavuudesta. Suomalainen ruokaketju työllistää n. 300 000 ihmistä. Uusimpien tutkimusten mukaan suomalainen ruoka on Euroopan puhtainta. Meillä ei tarvitse pelätä dioksiini jäämiä tai korkeita raskasmetallispitoisuuksia. Ruuan tuotanto pitää maaseudun kulttuurimaiseman kauniina ja hyvin hoidettuna.

Elintarvikeketjun jokaisen lenkin on saatava sille kuuluva osuus tuotteen hinnasta. Tällä hetkellä tämä ei toteudu ruokaketjun alkupäässä. Kaupan osuus ruuan hinnasta on kasvanut huomattavasti. Ei ole oikein, että kaupan osuus maitolitrasta on suurempi kuin lypsäjän. Tähän asiaan ollaankin puuttumassa EU:n laajuisesti.

Käsittelemme syksyn aikana kansallista ruokastrategiaa koskevan selonteon. Lähtökohtana on kuluttajien ja heidän muuttuvien tarpeidensa ymmärtäminen, mikä edellyttää ajattelutavan muutosta koko ruokajärjestelmässä. Meidän pitää tuottaa sellaisia tuotteita, mitä kuluttaja haluaa, kyse ei ole pelkästä nälän tyydyttämisestä. Ruokaan liittyy tulevaisuudessa yhä enemmän yhdessäoloa ja tekemistä, hyvinvoinnin tavoittelua ja itsensä toteuttamista. Olen tehnyt aina paljon töitä sen eteen, että ruuan alkuperä, tuotantotapa ja ominaisuudet tulisi näkyä pakkauksissa. Niin, että kuluttaja voisi tehdä aitoja valintoja. Tämä asia on nostettu keskeiseksi ruokastrategiassa

Samalla kun on huolehdittu ruuan puhtaudesta, aikoinaan on tullut tehtyä liiankin raskas byrokratia ruokaketjun ympärille. Tällä hallituskaudella olemme kuitenkin määrätietoisesti alkaneet purkaa byrokratian kiemuroita . Pieniä elintarvikeyrityksiä tullaan jatkossa kohtelemaan joustavammin kuin suuria massatuotantoyrityksiä. Valvontaa tullaan kohdentamaan riskipohjaisesti. Hiomme lain valmiiksi lähiaikana ja otan mielelläni palautetta vastaan teiltä parhailta asiantuntijoilta.

Tuoreet ja puhtaat sesonkituotteet saavat veden kielelle. On tärkeää, että suomalainen ruoka löytää tien myös suurkeittiöihin. Kun osaamme kilpailuttaa voimme suosia kotimaista tai luomua, mikäli tahtoa löytyy. Suomalainen ruoka on osa kulttuuriamme. Se on väkevää matkavoimaa meidän jokaisen evääksi.

Kannustus vie eteenpäin

Minulla oli lauantaina 11.9. toiminnallinen päivä. Olin aamupäivällä Kannonkosken Piispalassa Kylät voimistuvat tapahtuman paneelissa. Paneelissa on aiheena Kylistä pienin alueellinen toimintayksikkö – miksi ja miten. Olen ehdottomasti sen kannalla, että myös kuntaliitosten jälkeen pitää kylille jättää riittävästi toimintamahdollisuuksia omaa kylää koskevissa asioissa. Kylien yhteisöllisyys on merkittävää esim. matkailun kannalta, mutta myös ihmisten viihtyvyyden vuoksi. Hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Kannonkoskelta ajelin sitten Jyväskylään ja Paviljonkiin jossa oli Hyvän Olon Viikonlopputapahtuma. Keskustan K-S piirillä oli siellä osasto jossa olin mukana ja tapasin mukavia messuvieraita. Messuilta sitten juoksemaan. Finlandia Marathonin yhteydessä järjestettiin Rantaraitin kierros n. 12 km. En todellakaan ole mikään juoksija, mutta haluan kannustaa kaikkia liikkumaan. Pienikin säännöllinen liikunta pitää kunnossa ja sitten voi vaikka osallistua juoksutapahtumiin. Juoksu rantaraitilla sujui kyllä mukavasti reippaiden kannustushuutojen saattelemana. Voin sanoa, että kannustus vei minua eteenpäin! Tuli vaan mieleen siinä matkan varrella, että kunpa muistaisimme kaikessa toiminnassa mikä mahtava eteenpäin vievä voima onkaan kannustavilla sanoilla.

Tapahtumien kesä!

Huomenna jälleen Helsingissä. Mahtavan upea kesä takana. Monet tapahtumat tuli käytyä ja paljon ihmisiä tavattua. Tapahtumien järjestäminen voi olla melkoinen voimainponnistus pienille yhdistyksille. Talkootyön kruunaa, kun väkeä tapahtumiin saapuu. Hyvä yhteishenki ja välitön tunnelma tarttuvat usein yleisöön.Tärkeä, mutta monesti unohdettu asia on se, että ihmisten yhteinen tekeminen luo yhteisöllisyyttä, mitä ei edes rahalla saa. Ehkä meille jokaiselle luo eloon onnea, kun saa kokea olevansa osa isompaa yhteisöä. Pala jotain, joka on vielä ajatuksin hallittavissa. Aloitan hyvillä mielin syysistuntokauden eduskunnassa, monia arvokkaita yhteydenottoja muistaen.

Kotipihan omenat pakkaan laukkuun matkaevääksi.

Tapahtumat

Gallup

Suomalaista maitoa kouluihin?

Katso kyselytulokset

Latautuu ... Latautuu ...

Uusimmat kuvat

keskustan-eduskuntar-puheenjohtajisto anne-paistamassa anne-kalmari-ja-mike-monroe 6-12-2011-anne-ja-riku
Keskusta