Anne Kalmari

Meidän tulisi lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Kotimaisen kalan osuus on vain 7 % kaikesta kalan käytöstä. Se on huolestuttavaa. Suomalainen kala on tuoretta maukasta lähiruokaa, jonka käyttöä kannattaisi lisätä. Tämän voi muistaa kun hankkii kalaa omaan joulupöytään. Kotimainen kala on myös eettinen valinta, sillä meillä kalakantoja seurataan, eikä ylikalastusta sallita. Maailmalla esimerkiksi tonnikalakantoja uhkaa romahtaminen ja valtamerialueilla joudutaan pohtimaan kalastuksen täyskieltoa. Kalastus ei tarjoa työtä pelkästään muutamille suurille troolareille, vaan pienimuotoisempi maaseutu- ja rannikkopitäjiä työllistävä osa-aikainen kalastuselinkeino on merkittävä tulonlähde.

Kuhan, siian ja mateen järvipyynti on parhaimmillaan. Joulupöydissä maistuu myös kotimainen kirjolohi. Kotimainen hauki olisi lipeäkalanakin yhtä maukasta kuin tuontimolva. Silakatkaan eivät ole pieniä joulukaloiksi, vaan mausteliemissä mitä parhainta jouluruokaa.

Keskusta ei katsonut hyvällä sitä, että olisi tullut eliitin lapsille eliittiopetusta. Olemme menestyneet sillä, että lapsilla on samat mahdollisuudet olipa vanhempien tausta mikä tahansa tai asuipa korvessa tai ytimessä. Jos kakkosluokalla olisi jo jaettu porukka jyviin ja akanoihin, oltaisiin oltu liian pitkällä. Sitä paitsi äidinkieltä olisi vähennetty, vaikka lukutaitomme heikkenee pisatutkimusten mukaan… Myös taide ja taitoaineita ei tosiasiallisesti olisi tullut lisää, vaikka niin oli sovittu hallitusohjelmassa. Hyvää olisi ollut kansalaistaidot ja liikunta. Snif…

Tänään alkaa taas budjetin käsittely. Mietintö on tehty valtiovarainvaliokunnassa ja sitä ennen eri pääluokat ovat saaneet arvion eri valiokunnissa. Oppositiopuolueet, etenkin perussuomalaiset saavat siis rauhassa vastuutta esittää kymmenien miljardien menojen lisäyksiä. Joskus tuntuu, että tällaisilleko lompakko levällään kulkijoille me voisimme antaa talouden pidon. Siinä ei olisi Kreikan mallit kaukana linjoistamme.

Mikään ei muutu tämän viikon budjettikeskustelun myötä, mutta tietenkin kipukohdat tulevat esille. Mielestäni on tuottamatonta vääntää koko syksy budjettia, mikäli eduskunnalla on mahdollisuus tehdä siihen noin 50 miljoonan, siis promilleluokan muutokset. Totta kai näilläkin rahoilla on merkitystä monin paikoin, mutta isoihin kokonaisuuksiin ei käsittelyn yhteydessä enää voi puuttua. Esimerkiksi satsaukset tieverkkoon, ovat linjakysymyksiä, joihin seuraavan hallitusohjelman pitää ottaa kantaa. Yksi vaalikausi pitää laittaa entisiä teitä kuntoon, eikä aloittaa uusia isoja hankkeita, mikäli halutaan ehkäistä aikapommin räjähtäminen käsiin. Valtiovarainvaliokunnankin mielestä perustienpito ja kevyenliikenteen väylät ovat jääneet nopen osille. Seuraava on valiokunnan korutonta kertomaa:

Perusväylänpidon rahoitustason alentuessa ylläpitotoimia on jouduttu vähentämään. Korjausvelkaa on vähitellen kertynyt jo niin paljon, ettei sitä voida paikata nykyisten määrärahakehysten mukaisella rahoituksella. Korjausvelan kasvaessa on vaarana, että jossain vaiheessa väyläverkon kunnossapitoon joudutaan satsaamaan suuria kertainvestointeja. Väyläverkon heikko kunto heikentää myös liikenneturvallisuutta, aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ja vaikeuttaa väylien käyttöä.
Valiokunta korostaa, että perusväylänpidon rahoitustarpeisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota seuraavassa määrärahakehyksessä.
Tienpidon nettomenoihin on tarkoitus käyttää 533 miljoonaa euroa. Puunkuljetusreittien parantuessa huonokuntoisten sorateiden määrän arvioidaan vähenevän ensi vuonna noin 200 kilometriä . Myös huonokuntoisten päällystettyjen teiden kilometrimäärä on useina vuosina vähentynyt, mutta nyt niiden määrä on taas kääntynyt nousuun. Huonokuntoisten siltojen määrä on niin ikään kasvamassa, eikä myöskään alueellisiin investointeihin ole juuri mahdollisuuksia. Käytännössä esim. kevyen liikenteen väylien rakentaminen jää yhä enemmän kuntien vastuulle.

Itsenäinen Suomi täytti eilen 93 vuotta. Perinteisesti juhlittiin Presidentinlinnassa. Erityisesti minua ilahdutti tämän vuoden linnan juhlien teemat kestävä kehitys ja luomu- ja lähiruoka. Puvut kiinnostavat ja oma pukuni sopi hyvin illan teemaan. Käytin samaa juhlapukua kuin ensimmäisissä linnanjuhlissani. Puvun on suunnitellut ja valmistanut artenomi Anne Hakkarainen Kivijärveltä.
Vaikka juhliminen vie päähuomion, en koskaan unohda kuinka itsenäisyys on saavutettu. Monenlaisia itsenäisyyteen liittyviä asioita tulee mietittyä. Mieleeni palasi jälleen seuraava tapahtuma. Kerran siivotessani vanhan kotipaikkani Lehtolan torpan tupaa, minut pysähdytti ajansyömä, Mannerheimin allekirjoituksin varustettu ilmoitus, että setäni Heikki oli menehtynyt jatkosodassa. ”Velvollisuutenani on ilmoittaa, että Heikki Leinonkoski on kaatunut taistelussa Isänmaan vapauden ja kaiken sen puolesta, mikä on meille pyhää ja kallista. Valitan syvää suruanne. Lohduttakoon Teitä tietoisuus, että olette antaneet Suomelle kalleimman uhrin. Vahvistakoon Teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala”, kuului viesti. Kuvittelin äidin tunteita, kun tuo viesti oli saapunut.