Anne Kalmari

Mitä isompi ja monimutkaisempi asia, sitä selkeämmäksi se on koetettava pelkistää!  Mielestäni tätä eurokriisiä voisi hyvin verrata suomen 90- luvun pankkikriisiin. Silloin paikallisten säästöpankkien johtokuntien jäsenet kantoivat yhteisvastuullisesti seuraukset siitä, että isot johtajat saivat tehdä viisaita päätöksiä ja lainoittaa ylivelkaantuneita yrityksiä. He eivät ymmärtäneet sitä, että ylivelkaisia on mahdotonta pelastaa lisälainalla, he eivät saaneet kaikkea sitä tietoa, mitä heidän olisi pitänyt saada. He antoivat blankon allekirjoitetun paperin ja luottivat ylempään tahoon.

Miten kävi näiden päättäjien?  Tappiot hoidettiin yhteisvastuullisesti. Siellä kaatui terveitä yrityksiä, siellä meni koteja ja maatiloja alta, ja siellä on ihmisiä jotka ovat päättäneet päivänsä näitten asioitten takia. Siksi on tärkeätä, että kaikki kansanedustajat saavat oikean tiedon, kun he tekevät päätöksiä näin valtavista Suomen vastuista. En halua kääntää selkääni Euroopalle, mutta en missään tapauksessa voi lähteä järjestelmään, jossa muut voivat käyttää valtakirjaamme avoimesti. Euroopan vakausmekanismin pääomasta 85 prosenttia maksavat voisivat pakottaa pienemmät osuuden haltijat maksumiehiksi niiden tahdon vastaisesti.  Eduskunnalta ei edes kysyttäisi, osallistuuko Suomi mahdollisiin miljardirahoituksiin. Maksumiehistä on pulaa kun kriisi tulee. Hirttolavojen vieressä ei kannata pyöriskellä.

Toivottavasti päättäjillä ei ole niin kova into ytimiin, että järki sumenee. Euro on vain järjestelmä, vaihdon väline. Ei valuuttaan pidä rakastua. Raha on ihmisiä varten, eivätkä ihmiset rahaa varten.

Olen usein puhunut ja kirjoittanut rahoitusmarkkinaveroista, siitä että rahan liikkeistä menisi siivu keskuspankeille tämänkaltaisia tilanteita varten. On väärin, että rahan tekeminen pääomia siirtämällä on niin paljon kannattavampaa kuin sen työllä ansaitseminen. Olen ottanut asian esille niin istuntosalissa, kuin oman puolueemme kokouksissa. Kvartaalitalous muuttuisi pitkäjänteisemmäksi, jos rahan liikkeistä edes pieni siivu menisi yhteiseen hyvään. Mikäli rahan liikuttaminen ei olisi niin houkuttelevaa, säilyisivät ihmisten työpaikatkin, kun firmat voisivat pitää työntekijänsä leivissä notkojen yli pelkäämättä, että ensimmäisen tappiollisen vuosineljänneksen jälkeen osakkaat siirtävät rahansa muualle. Yksin minkään maan on vaikea ruveta rahan liikkeitä verottamaan. 

Kannatan lämpimästi myös lisää läpinäkyvyyttä, valvontaa ja rahamarkkinoiden säätelyä. Sen lisäksi, että tunnemme pankkien ja pörssien toiminnan, on asetettava pelisäännöt kaupankäynnille myös muualla. Kaupat tulee tietää ja myynnit on rekisteröitävä. Haluan tässä yhteydessä tuoda esille erityisesti pörssien ulkopuolisen kahdenvälisen kaupankäynnin ja johdannaiset.

Aivan toisella otteella on käytävä veronkierron, pankkisalaisuuden ja veroparatiisien kimppuun. Onhan se pöyristyttävää, että jälleen kerran riskit kaatuvat kansalaisille ja rahamiehet siirtävät voittonsa Caymansaarille. Valtioiden tuloja pitää saada kerrytettyä, että velat voidaan hoitaa. Muutoin kaikki valtiot ovat korviaan myöten veloissa ja rahamaailmaa on pakko kumartaa jatkossakin.  Politiikka ei saa olla markkinatalouden jatke, vaan tasaava hyvinvoinnin turvaaja. Politiikan on oltava isäntä, markkinatalouden renki. Ensin näin uskoo pieni porukka, myöhemmin joukko laajenee ja joskus vielä toiveistani tulee totta.