Kysymyksiä ehdokkaille
Oma presidenttiehdokkaani Paavo Väyrynen putosi täpärästi pois toiselta kierrokselta. Olen kuitenkin ylpeä siitä työstä minkä kunniapuheenjohtajamme teki keskustalaisen kansanliikkeen eteen. Hän kirkasti aatteemme ja suuntamme. Ei ole varmaan enää montakaan suomalaista, joka ei tiedosta, että Suomen Keskustalle koko Suomi on tärkeä Utsjokea myöten. Paavo pisti meidät pohtimaan liittovaltiokehitystä, ymmärtämään sen, että Suomen ei pidä eristäytyä muusta maailmasta, mutta kansainvälistyminen ei saa merkitä päätösvallan luovuttamista muille.
Nyt, kun oma ehdokkaamme ei ole mukana, minä ja yli puoli miljoonaa suomalaista haluaisimme tietää:
1. Suomessa on menossa ennen näkemätön keskittämisen vimma. Hallituksen kuntauudistus ja keskittävä aluepolitiikka uhkaavat johtaa voimakkaaseen sosiaaliseen ja alueelliseen kahtiajakoon. Ihmiset, palvelut ja työpaikat keskitetään suuriin keskuskaupunkeihin. Samalla suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa oman kotiseutunsa asioihin heikkenevät.
Kannatatteko hallituksen keskittämispolitiikkaa vai Keskustan vaihtoehtoa, jossa koko Suomesta ja kaikista suomalaisista pidetään huolta?
Pitääkö Suomessa myös tulevaisuudessa tukea tasapainoista aluekehitystä politiikan keinoin? Miten presidenttinä toimisitte, jotta Suomi kehittyisi yhteiskunnallisesti kestävämpään, oikeudenmukaisempaan ja demokraattisempaan suuntaan?
Sanoudutteko irti laajaa, yli puoluerajat ylittävää vastustusta herättäneestä kuntauudistuksesta? Ovatko kuntien pakkoliitokset hyväksyttävissä missään oloissa?
2. Suomen menestyksen perusta on ollut, että jokaisella suomalaisella on tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Hallitus aikoo tehdä suomalaisten lasten ja nuorten koulutukseen leikkauksia, jotka pahimmassa tapauksessa romuttavat koulutuksen tasa-arvon sekä johtavat monen nuoren syrjäytymiseen.
Miten koulutusleikkaukset mielestänne sopivat yhteiseen huoleen nuorten syrjäytymisestä? Miten presidenttinä toimisitte nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi?
3. Suomen maakunnissa ja maaseudulla on rikkaat luonnonvarat, joita hyödyntämällä meillä on mahdollisuus synnyttää koko maahan uutta työtä ja toimeentuloa. Kotimainen maatalous on edellytys sille, että suomalaisille on myös tulevaisuudessa tarjolla puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa. Myös huoltovarmuuden takia kotimaisen maatalouden turvaaminen on välttämätöntä. Hallitus aikoo leikata sekä uusiutuvan energian edistämisestä että maatalouden kansallisesta tukemisesta.
Hyväksyttekö hallituksen aikeet?
Miten presidenttinä vaikuttaisitte siihen, että Suomessa on myös tulevaisuudessa elävä maaseutu sekä kannattava maa- ja metsätalous?
Väyrynen presidentiksi!
Mitä vaikeammat ajat, sitä laajakatseisempaa ja kokeneempaa johtajaa kaivataan. Tällainen on Paavo Väyrynen.
Näyttöä entisestä ja taitoa tulevaisuuden tekoja varten. Siksi valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen!
Hyvä ehdotus Sarkozy!
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ehdotti veron perimistä valuutan siirroista. Olen ehdottomasti samoilla linjoilla. Blogissani olen useammankin kerran ottanut kantaa rahoitusmarkkinaveroon. Onko Suomi vaikuttanut siihen tärkeimpään, mitä ihmiset haluaisivat kuulla, siihen, että kansantalouksien varat eivät jatkossa valuisi miljardivoittoja tekeville spekulanteille. Rahoitusbisnes on nykypäivänä ainoa elinkeino, jota ei veroteta lainkaan. Vaadin pääministeri Jyrki Kataista (kok) ilmoittamaan kantansa rahoitusmarkkinaveroon. Nyt punnitaan tehdäänkö politiikkaa rahamiesten vai kansalaisten ehdoilla. Katainen on puhunut useaan otteeseen niskalenkin ottamisesta markkinavoimista. Nyt siihen avautuu mahdollisuus. Politiikan tulee olla isäntä, markkinatalouden renki. Rahoitusmarkkinaveroilla voidaan kerätä yksinomaan Euroopassa peräti 250 miljardia!
