Kreikka puhuttaa!
Kreikkatuki on Merkelin esiliina Saksan pankkien pelastamiseksi. Kun pankkien vastuut Keikasta olivat kriisin alkaessa vielä 300 miljardia, on 100 miljardia siirtynyt nyt eurooppalaisten veronmaksajien kontolle ja pankit vastaavat enää 200 miljardista. Mitä kauemmin aikaa pelataan, sitä paremmin pankit ehtivät vetäytyä riskibisneksestä, jonka voitot on jo saavutettu.
Euroopan markkinaliberalistiset voimat ylistivät Irlannin talouspolitiikkaa, jolla houkuteltiin ulkomaisia yrityksiä Irlantiin laskemalla yhtiövero Euroopan matalimmaksi, kymmeneksi prosentiksi! Siirtohinnoittelun avulla ylikansalliset yritykset ilmoittavat voittonsa maahan, jonka verolainsäädäntö on lempein. Irlanti nousi maailman johtavaksi veroparatiisiksi. Ekonomistit mittasivat Irlannin toimintaa pikemminkin kansantalouden tilinpidon kuin bruttokansantuotteen perusteella. Kuplaa mitä kuplaa. Asiantuntijoiden arvio Irlannin mallista meni metsään.
Nyt samat talousasiantuntijat maalaavat katastrofin, mikäli Kreikka kaatuu. Näin se ei ole. Jos Kreikka eroaa eurosta, maailmanloppu ei koita. Saksalaiset pankit antavat ehkä muutaman miljoonan pienemmät bonukset johtajilleen. Se ei minua kuitenkaan sureta. Kreikkalaiset, sen tavalliset kansalaiset saavat uuden alun, mikäli valuutan arvo on suhteessa valtion kilpailukykyyn.
Pankitkin saisivat viimeinkin kantaa sitä vastuuta, mitä sijoittajilla pitäisi olla. En ole hyväksynyt Kreikkatukia alusta lähtien, enkä hyväksy niitä nytkään. Omakin uskottavuutemme alkaa olla riskirajoilla. Pienen mökin omistaja ei voi lähteä miljoonalinnojen takuumieheksi.
Hallitus järkytti esityksillään
Kyllä alkoi ankeasti tämä päivä. Ensin julkaistiin puolustusvoimien uudistus, joka rankasti koettelee juuri Keski-Suomea. Keuruun ja Jämsän Hallin varuskunnat ajetaan alas. Tuntui, että tätä ei voi todeksi uskoa. Miksi meidän maakunnan oma ministeri kokoomuksen Henna Virkkunen ei saanut torpattua näin järkyttävää suunnitelmaa? Kyseessä on näillä paikkakunnilla noin viidensadan työpaikan menetyksistä, puhumattakaan kaikista kerrannaisvaikutuksista. Olen todella pettynyt ja murheellinen.
Ja tämän päälle uusi kuntakartta ja suunnitelmat tulivat nähtäväksemme. Yritän jollain tavoin aina löytää asioista positiivisen puolen, mutta nyt kyllä järkytyin niin paljon, että ajattelen vain, että eikö mikään riitä! Tunnelma on valitettavasti sellainen, että Kreikkaan lapioidaan rahaa, mutta omassa maassa ajetaan kaikki alas. EU:n velkamaiden takia joutuvat suomalaiset yhä tiukemmille. Uudistuksia tarvitaan, mutta ylhäältä päin saneltu rajojen siirtely ei tuo minkään tutkimusten valossa taloudellista hyötyä. Kyse on siis poliittisesta ideologiasta, joilla sivummalla asuvien kansalaisten ääni halutaan vaimentaa. Hallitus sanelee ja lähtee sitten kuntakierrokselle kertomaan mitä tuleman pitää.
Hallituspuolueet haluavat keskittää palvelut ja ajaa kunnat pakkoliitoksiin. Edellisen hallituksen aikana hyväksi todettu malli vapaaehtoisesta yhteistyöstä ja kuntaliitoksista aiotaan unohtaa kokonaan. Keskustan mielestä paikalliset ihmiset ovat ainoita oikeita henkilöitä päättämään oman kuntansa asioista. Ministeri Henna Virkkunen (kok.) ei esitä muutosta viiden vuoden virkojen betonointiin liitoksien yhteydessä. Tämä olisi ehdoton vaatimus, että yläpään hallintoa voitaisiin kuntasektorilla ohentaa. Sinipuna haluaa mitoittaa lattiat ja kotipalvelun minuutit, mutta ei hallintoa.
Nyt julkistetussa kunta-esityksessä emme saaneet laskelmia myöskään siitä, mitä kustannuksia keskitetyt palvelut aiheuttavat polttoaineissa ja menetetyissä työpäivissä. Kuka pitää huolen maaseudulla asuvista vanhuksista, jos työikäinen väestö pakotetaan muuttamaan taajamiin? Vai onko maalla ikänsä asuneiden vanhusten pakko muuttaa kaupunkiin. Hallitus tuntuu unohtavan, ketkä julkisia palveluja eniten tarvitsevat. Lapset, nuoret ja vanhukset; he, joita työssäkäyntialueet eivät koske, koska he eivät käy töissä.
