Anne Kalmari

Äitini opetti jo lapsuudessani minut arvostamaan erilaisia ihmisiä. Niitä joilla oli rispaantunut paita, paikatut housut ja työn kovettamat kädet. Niitä, jotka eivät maailmoja syleilleet ajatuksillaan, mutta saivat lähelleen hyvän mielen iskemällä tarinaa, antamalla aikaa tai pullantuoksua. Niitä, jotka hyvinkin syrjästä jo tuolloin näkivät kauas. Niitä, jotka opettivat, että kun elää muillekin kuin itselleen, voi löytää onnen.

Opinnot ja työ viljelijänä ovat tuoneet varmuuden siitä, että tärkeimmät tehtävämme ovat luonnosta huolehtiminen ja seuraavan sukupolven kasvattaminen vastuuseen. Nämä asiat tulevat olemaan tärkeitä myös edustajan työssäni.

Lähdin kansanedustajaehdokkaaksi halusta vaikuttaa asioihin. Minulla on unelma oikeudenmukaisemmasta Suomesta, jossa syödään puhdasta ruokaa. Uskon, että muutosta tapahtuu. Pyrin eduskunnassa vaikuttamaan omin päätöksin ja verkostoitumalla siten, että politiikka olisi lähellä ihmistä. Hyvinvointivaltiossa tulee hyvätuloisten veronkevennysten sijasta huolehtia niiden ihmisten asioista, joilla ei ole vahvoja etujärjestöjä ajamassa asiaansa. Meidän täytyy pitää huolta lapsista, vanhuksista ja sairaista. Heikommin menestyville alueille tulee osoittaa niiden tarvitsevaa tukea. Valtion täytyy auttaa yrityksiä järjestämään työtä ihmisille ja näin edesauttaa yhteiskunnan ja yksilön hyvinvointia. Politiikka ei saa olla pelkkä markkinatalouden jatke.

Lapsena opin kuuntelemalla muita. Viisaus ei edelleenkään ole yhdessä päässä. Siksi nautin tavatessani teitä ja kuullessani tai lukiessani ajatuksianne. Kalmarin Unionin – tukijoukkoni – kautta saan kosketuksen ihmisten tuntemuksiin ja pysyn ajan tasalla arkipäivän asioista. Nöyräksi minut tekee luottamus, jonka sain eduskuntavaaleissa. Yli 9000 ääntä antaa vastuuta. Tarvitsen teitä äänestäjät ja Unionilaiset edelleen. Olette arvokkainta, mitä kansanedustajaksi pyrkiessäni olen saavuttanut.

Toiveenani on olla teille hyvä edustaja. Isäni esimerkki kasvatti minut työteliääksi, mutta hän opetti myös ymmärtämään oman rajallisuutemme. Viljapellon laidalla pistimme kädet ristiin: ”Siunaa Jeesus työni”. Samaa siunausta tarvitsen kaikessa työssäni.