Yhteystiedot

Kansanedustaja
Anne Kalmari
050 512 2084
">

Avustaja
Kalle Murto
050 466 7697
">

Anne Kalmari Facebookissa Anne Kalmari Twitterissä
Tilaa Anne Kalmarin blogi RSS-syötteenä Anne Kalmari LinkedInissä

norminpurkutalkoot

Hyvän mielen vapaaehtoistyötä

Joskus elo voi tuntua merkityksettömältä. Ehkä turhaan haemme erikoisuutta arkeen liian vaikeasti. Laskuvarjohyppyjen, lämpöjoogan tai matkustelun korvikkeena voisi toimia myös elämänsisällön hakeminen auttamalla. Näinhän moni tekeekin harrastusten lisäksi. Naapuriapu kuuluu luontevana osana sopivan kokoiseen yhteisöön. Naapurin mummolle ja papalle on mukava viedä kauppakassi tai pihan voi aukaista, jos itsellä on enemmän voimia. Kun ihminen tuntee olevansa tärkeä osa yhteisöä, päivät saavat uudenlaista sisältöä. On mukavaa, kun ei tarvitse ajatella, mitä minä hyödyn tästä tai miettiä hyötyyköhän joku toinen tästä.

Omaan naapurustoon tai lähipiiriin voi jäädä huomaamatta avun tarvitsija. Olemme käyneet yhä aremmiksi tarjoamaan apuamme tai kysymään apua. ”Mitähän tuo minusta ajattelee, jos sekaannun hänen asioihinsa?”, miettii moni. On hyvä muistaa, että ei ole tunkeilevaa kysyä toiselta miten menee tai selviydytkö. On välinpitämättömyyttä olla kysymättä. Tämä luontainen kyky on päässyt nyky-yhteiskunnassa heikkenemään. On siis hyvä, että on olemassa järjestöjä, jotka mahdollistavat tarpeen ja avun yhdistämisen. Ota niihin yhteyttä, jos haluat tehdä vapaaehtoistyötä.

En pidä ajattelusta systeemi hoitakoot. Itsekkyys on ihmiskunnan suurimpia virheitä. Vapaaehtoistyö on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa, ilman vapaaehtoistyötä ei olisi kansanliikkeitä eikä yhdistyksiä. Äitini opetti jo lapsuudessani minut arvostamaan kaikkia ihmisiä. Opin, että kun elää muillekin kuin itselleen, voi löytää onnen. Tässäkään työssä ilo ei tule vain suurista lainsäädännöllisistä muutoksista tai budjetin parannuksista. Hyvä mieli voi tulla arjen avusta lähimmäiselle.

Tätä sanomaa olen koettanut viedä eteenpäin myös eduskunnassa. Toimin eduskunnan vapaaehtoistyön tukiryhmän puheenjohtajana. Olemme myös omalla esimerkillämme halunneet näyttää, että aikaa vapaaehtoistyöhön löytyy, jos tahtoa on.

Vapaaehtoistyön tukiryhmä on perustettu 2009. Mukana on kaikkien eduskuntaryhmien edustajat

Tavoitteina esteiden poistaminen, oikeutus ja arvostus, paraneva yhteistyö järjestöjen kanssa, vertaisuuden ja vertaistuen merkityksen korostaminen, vapaaehtoistyön huomioiminen isoissa muutoksissa (sote, koulutus, RAY yms.)

Yhteistyö Oikeusministeriön demokratiaverkoston kanssa on tärkeä osa työtämme ja haluamme purkaa vapaaehtoistyön esteitä yhdessä Anne Bernerin vetämän norminpurkutyöryhmän kanssa. Aktiivista ja vaikuttavaa toimintaa, seminaareja, tempauksia, tiedon jakamista lainsäädäntötyölle. Viimeisin tempauksemme oli tuoda hyvää mieltä pienellä korttikiitoksella arjen toimijoille. Kampanja onnistui hienosti ja monet kansanedustajat lähettivät kymmeniä tervehdyksiä kentälle.

Anne Kalmari, kansanedustaja,

Eduskunnan vapaaehtoistyön tukiryhmän pj.

Julkaistu maaliskuussa 2017 Kansalaisareenan verkkolehdessä: http://kansalaisareena.fi/verkkoareena/hyvan-mielen-vapaaehtoistyota/

 

Nettimarkkinat voivat turvata suomalaisen ruokatuotannon laadun ja omavaraisuuden

Mediatiedote 15.7.2016

Kansanedustaja Anne Kalmari otti vuosittain järjestettävässä karjatilallisten kokoontumisessa Nautaparlamentissa 15.7.2016 voimallisesti kantaa elintarvikeketjun hinnanmuodostuksen kiemuroihin, byrokratian purkuun ja suomalaisen ruoan käyttämiseen julkisissa hankinnoissa.

Kalajoella järjestetyssä Nautaparlamentin avaustilaisuudessa kansanedustaja Kalmari nosti esiin nykyaikaisten nettimarkkinoiden hyödyntämisen monet mahdollisuudet. ”Rukiin esimerkki koko tuotantoketjun sitoutumisesta omavaraisuuden turvaamiseen ja laatuun voisi toimia naudanlihallakin”, kertoo Kalmari ja toivoo nettikaupan ja vaihtoehtoisten jakelukanavien käytön nousevan kahden ison tukun rinnalle. Esimerkkinä Kalmari käyttää Kiinaa, jossa internetissä hetkessä roihahtaneet virtuaalimarkkinat kattavat jo 40% maan ruokahankinnoista. Kotimaassakin ruokapiirien lukumäärä kasvaa huimaa vauhtia ja tätä trendiä tulisi nyt hyödyntää. ”Miksi myydä maailman puhtainta ja turvallisinta laatulihaa bulkin hinnalla? Miksi lihatalot eivät loisi yhteisiä puhtaan lihan virtuaalimarkkinoita?” Kalmari kysyi puheessaan kannustavasti.

Nykyhallituksen päätöksen mukaisesti valtion julkiset ruokahankinnat noudattavat Suomen lainsäädännön laatuvaatimuksia ja Kalmari vaatii samaa linjaa noudatettavaksi myös kunnissa ja valtionyhtiöissä. ”On käsittämätöntä että sinivalkoisilla siivillä lennettäessä syödään lihaa, jonka tuottamiseen on käytetty eläimille ja ympäristölle kestämättömiä menetelmiä sen sijaan, että sielläkin brändättäisiin kotimaisia laatutuotteita. Varuskunnissa suomalaisen elintarvikkeiden pitäisi olla itsestäänselvyys jo huoltovarmuudenkin kannalta. Kuntien ei kannata säästää muutamaa senttiä ateriaa kohti, jos samalla menetetään työpaikkoja ulkomaisille toimijoille”, Kalmari toteaa ja kehottaa kuntia pistämään rahan pyörimään lähellä hankkimalla kotimaista ruokaa.

Kalmari myös hoputtaa Suomea viipymättä seuraamaan Ranskan tietä ja haluaa Suomen pyytävän lupaa komissiolta siihen, että lihajalosteiden sisältämän lihan alkuperämaa tulee ilmoittaa pakkauksessa.

Tuottajia Kalmari kannustaa edelleenkin jaksamaan ilmoittaa hallitukselle tyhmistä tulkinnoista, vain siten ne saadaan poistettua. Byrokratian purkaminen on kuin täikamman käyttöä. Joka ainoa joutava säännös on yksittäin etsittävä ja purettava. Nykyisessä hallitusohjelmassa on sitouduttu siihen, ettei tällä hallituskaudella säädetä uusia normeja. Tästä on pidettävä kiinni.

Suomelle on varattu EU:ssa tietty potti rahaa. Pääasia on saada se tulevaisuudessa peltohehtaareiden ja eläinyksiköiden avulla kotiutettua. Pelleily erilaisten kirjaamisten ja käytännölle vieraiden temppujen kanssa alkaa olla tiensä päässä. Peltojen ikiaikaisten pinta-alojen olisi viimein pysyttävä paikoillaan ja kohtuuttomista sanktioista sekä korvamerkeistä siirryttävä siruaikakauteen.

Lisätietoa:
Kansanedustaja Anne Kalmari, 050 512 2084

Tapahtumat

  • Ei tulevia tapahtumia.

KYSELY

Tällä hetkellä ei ole gallupia saatavilla.
Keskusta
Lasten ja nuorten valtuutettu