Yhteystiedot

Kansanedustaja
Anne Kalmari
050 512 2084
">

Avustaja
Kalle Murto
050 466 7697
">

Anne Kalmari Facebookissa Anne Kalmari Twitterissä
Tilaa Anne Kalmarin blogi RSS-syötteenä Anne Kalmari LinkedInissä

rahoitusmarkkinat

Hyvä ehdotus Sarkozy!

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ehdotti veron perimistä valuutan siirroista. Olen ehdottomasti samoilla linjoilla. Blogissani olen useammankin kerran ottanut kantaa rahoitusmarkkinaveroon. Onko Suomi vaikuttanut siihen tärkeimpään, mitä ihmiset haluaisivat kuulla, siihen, että kansantalouksien varat eivät jatkossa valuisi miljardivoittoja tekeville spekulanteille. Rahoitusbisnes on nykypäivänä ainoa elinkeino, jota ei veroteta lainkaan. Vaadin pääministeri Jyrki Kataista (kok) ilmoittamaan kantansa rahoitusmarkkinaveroon. Nyt punnitaan tehdäänkö politiikkaa rahamiesten vai kansalaisten ehdoilla.  Katainen on puhunut useaan otteeseen niskalenkin ottamisesta markkinavoimista. Nyt siihen avautuu mahdollisuus. Politiikan tulee olla isäntä, markkinatalouden renki. Rahoitusmarkkinaveroilla voidaan kerätä yksinomaan Euroopassa peräti 250 miljardia!

Euro on vain valuutta!

Mitä isompi ja monimutkaisempi asia, sitä selkeämmäksi se on koetettava pelkistää!  Mielestäni tätä eurokriisiä voisi hyvin verrata suomen 90- luvun pankkikriisiin. Silloin paikallisten säästöpankkien johtokuntien jäsenet kantoivat yhteisvastuullisesti seuraukset siitä, että isot johtajat saivat tehdä viisaita päätöksiä ja lainoittaa ylivelkaantuneita yrityksiä. He eivät ymmärtäneet sitä, että ylivelkaisia on mahdotonta pelastaa lisälainalla, he eivät saaneet kaikkea sitä tietoa, mitä heidän olisi pitänyt saada. He antoivat blankon allekirjoitetun paperin ja luottivat ylempään tahoon.

Miten kävi näiden päättäjien?  Tappiot hoidettiin yhteisvastuullisesti. Siellä kaatui terveitä yrityksiä, siellä meni koteja ja maatiloja alta, ja siellä on ihmisiä jotka ovat päättäneet päivänsä näitten asioitten takia. Siksi on tärkeätä, että kaikki kansanedustajat saavat oikean tiedon, kun he tekevät päätöksiä näin valtavista Suomen vastuista. En halua kääntää selkääni Euroopalle, mutta en missään tapauksessa voi lähteä järjestelmään, jossa muut voivat käyttää valtakirjaamme avoimesti. Euroopan vakausmekanismin pääomasta 85 prosenttia maksavat voisivat pakottaa pienemmät osuuden haltijat maksumiehiksi niiden tahdon vastaisesti.  Eduskunnalta ei edes kysyttäisi, osallistuuko Suomi mahdollisiin miljardirahoituksiin. Maksumiehistä on pulaa kun kriisi tulee. Hirttolavojen vieressä ei kannata pyöriskellä.

Toivottavasti päättäjillä ei ole niin kova into ytimiin, että järki sumenee. Euro on vain järjestelmä, vaihdon väline. Ei valuuttaan pidä rakastua. Raha on ihmisiä varten, eivätkä ihmiset rahaa varten.

Olen usein puhunut ja kirjoittanut rahoitusmarkkinaveroista, siitä että rahan liikkeistä menisi siivu keskuspankeille tämänkaltaisia tilanteita varten. On väärin, että rahan tekeminen pääomia siirtämällä on niin paljon kannattavampaa kuin sen työllä ansaitseminen. Olen ottanut asian esille niin istuntosalissa, kuin oman puolueemme kokouksissa. Kvartaalitalous muuttuisi pitkäjänteisemmäksi, jos rahan liikkeistä edes pieni siivu menisi yhteiseen hyvään. Mikäli rahan liikuttaminen ei olisi niin houkuttelevaa, säilyisivät ihmisten työpaikatkin, kun firmat voisivat pitää työntekijänsä leivissä notkojen yli pelkäämättä, että ensimmäisen tappiollisen vuosineljänneksen jälkeen osakkaat siirtävät rahansa muualle. Yksin minkään maan on vaikea ruveta rahan liikkeitä verottamaan. 

Kannatan lämpimästi myös lisää läpinäkyvyyttä, valvontaa ja rahamarkkinoiden säätelyä. Sen lisäksi, että tunnemme pankkien ja pörssien toiminnan, on asetettava pelisäännöt kaupankäynnille myös muualla. Kaupat tulee tietää ja myynnit on rekisteröitävä. Haluan tässä yhteydessä tuoda esille erityisesti pörssien ulkopuolisen kahdenvälisen kaupankäynnin ja johdannaiset.

 

Aivan toisella otteella on käytävä veronkierron, pankkisalaisuuden ja veroparatiisien kimppuun. Onhan se pöyristyttävää, että jälleen kerran riskit kaatuvat kansalaisille ja rahamiehet siirtävät voittonsa Caymansaarille. Valtioiden tuloja pitää saada kerrytettyä, että velat voidaan hoitaa. Muutoin kaikki valtiot ovat korviaan myöten veloissa ja rahamaailmaa on pakko kumartaa jatkossakin.  Politiikka ei saa olla markkinatalouden jatke, vaan tasaava hyvinvoinnin turvaaja. Politiikan on oltava isäntä, markkinatalouden renki. Ensin näin uskoo pieni porukka, myöhemmin joukko laajenee ja joskus vielä toiveistani tulee totta.

 

 

 

 

Saimmeko pääministerin ilmoituksen ajankohtaisesta taloustilanteesta?

Odotin kuin kuuta nousevaa, että saamme selville, mitä Euroopan kabineteissa on sovittu.  Miten ministerit arvioivat kansainvälisen rahamarkkinatilanteen ja Suomen aseman. Toisin kävi. Vanha hallitusohjelmaliturgia kaikui ministerien puhujakorokkeelta. Emme saaneet tilannekatsausta vakuuksista. Onko Suomi vaikuttanut siihen tärkeimpään, mitä ihmiset haluaisivat kuulla, siihen, että kansantalouksien varat eivät jatkossa valuisi miljardivoittoja tekeville spekulanteille. Rahoitusbisnes on nykypäivänä ainoa elinkeino, jota ei veroteta lainkaan. Kaipailen jo demarien vaalien alla lupaamaa rahoitusmarkkinaveroa.

Kun kerran pelisääntöjä rahoitusmarkkinoille ei ole saatu pyydän hallitukselta vakavasti:

– älkää viekö meitä liittovaltioon. Pieni maa ei pysty vastaamaan isojen toilailuista. Ei eurobondeja.

– estäkää edes ruualla spekulointi. Ruuan hintapiikit vievät puuronkin kehitysmaan lasten lautaselta.

– varautukaa myös aikaan euron jälkeen. Valmiussuunnitelmat pahan päivän varalle ovat aina tarpeen.

Asiasta toiseen, ajankohtainen tämäkin.  Saimme nähdä ennakkoon Kaurismäen Le Havre- elokuvan. Karua, oiottua ja ilmeisiä ratkaisuja. Kuitenkin haluaisin, että kaikki muukalaisvihaajat katsoisivat tämän. Ihan inhimillisyydenkin nimissä olisi joskus hyvä pystyä katsomaan asioita ihan toisesta näkökulmasta – vaikka sen maahanmuuttajan.

 

En hyväksy Portugalin tukemista ehdoitta

En hyväksy Portugalin tukemista ehdoitta, en takuiden kasvattamista väliaikaisesti, pysyvä Euroopan turvajärjestelmä kaipaa uudistuksia!

En voi hyväksyä sitä, että rahoitusmarkkinat elävät omaa elämäänsä ja valtiot joutuvat maksumieheksi. En ole eurooppavastainen, mutta koko finanssimarkkinoilla on valuvika. Sijoittajien ja yli varojensa eläneiden valtioiden vastuu ei toteudu. Tämän on todennut myös eduskunnan entinen puhemies Sauli Niinistö. Enää kukaan ei varmastikaan usko siihen, että tämä pensaspaloilmiö saataisiin katkaistua, tukemalla Portugalia. En voi hyväksyä blankona omantunnon vastaista järjestelmää, joka kyykyttää valtioita mennen tullen. Demarit vaativat vielä ennen vaaleja sijoittajan vastuuta. Sitä ei saada nyt edes saman vertaa kuin saatiin Irlannin pankkien takauspäätöksissä. Portugalin kultavarat ja muu omaisuus pitäisi saada ensin käyttöön. Lue loppuun

Tapahtumat

  • Ei tulevia tapahtumia.

KYSELY

Tällä hetkellä ei ole gallupia saatavilla.
Keskusta
Lasten ja nuorten valtuutettu