Yhteystiedot

Kansanedustaja
Anne Kalmari
050 512 2084
">

Avustaja
Kalle Murto
050 466 7697
">

Anne Kalmari Facebookissa Anne Kalmari Twitterissä
Tilaa Anne Kalmarin blogi RSS-syötteenä Anne Kalmari LinkedInissä

sote

Maakuntauudistus, miten hieno juttu se onkaan!

Olen todella tyytyväinen siihen, että maalla on vihdoin vahva ja voimakas hallitus joka on pystynyt viemään kipeästi tarvittua hallinnollista uudistusta eteenpäin. Miten monia hyviä asioita nyt edistämmekään! Tämä keskustajohtoinen historiallinen ja suuri uudistus etenee aikataulussa. Olemme kyenneet vuoden aikana tekemään suuria ja kauaskantoisia päätöksiä. Muutos viime vaalikauteen on merkittävä.

On tärkeää, että uudistuksen keskiössä on nyt ihminen, eikä hallinto. Uudistus lähtee ihmisestä, palveluiden sekä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien turvaamisesta ja alueiden elinvoiman säilyttämisestä koko maassa. Uudistus antaa maakunnille vaihtoehtoja uudistaa sekä tunnustaa tosiasian, että Suomessa on erilaisia alueita asukaspohjan, ikärakenteen, väestötiheyden ja etäisyyksien osalta. Keskushallinnon suora ohjausvalta vähenee.

Noin 400 nykyisen organisaation hoitamia tehtäviä kootaan 18 kansanvaltaan perustuvan maakunnan tehtäviksi. Jatkossa on kolme itsenäistä ja kansanvaltaista toimijaa tehtävineen: valtio, maakunnat ja kunnat. Tämä selkeyttää ja virtaviivaistaa hallintoa.

Maakunnille ja kuntiin luodaan vakautta ja annetaan mahdollisuuksia ja työrauhaa keskittyä olennaiseen. Maakuntapohjaisuus antaa riittävän leveät hartiat järjestää kuntaa suurempaa väestöpohjaa vaativia palveluja. ”Hallinnollisten laatikkoleikkien” sijasta jatkossa voidaan keskittyä palvelujen järjestämiseen ja maakuntien elinvoiman vahvistamiseen. Sote-tietojärjestelmien yhteensovittaminen käy vihdoinkin mahdolliseksi. Myös kunnissa voidaan hallinnon jatkuvien uudistamispaineiden sijasta keskittyä kunnan ydintehtävien hoitoon ja kehittämiseen, kuten elinvoimatyöhön, lähipalvelujen kehittämiseen sekä paikalliseen demokratiaan

Tärkeää on myös vahvistaa demokratiaa ja tuoda päätöksenteko mahdollisimman lähelle ihmistä. Voidaan puhua kansanvallan vallankumouksesta, sillä nyt kunta- ja eduskuntavaalien lisäksi maakuntavaltuusto valitaan suorilla kansanvaaleilla. Toivottavasti tämä myös lisää mielenkiintoa ja keskustelua päätettävistä asioista!

 

Maakunnat vahvoja vaikuttajia myös uudessa sotessa

Nyt sovittiin tahtotilasta parlamentaariseen valmisteluun. Juha Sipilä lähti hakemaan ratkaisua, koska sosiaali- ja terveydenhuolto oli menossa umpikujaan ja se olisi Suomelle todella vaarallista.  Tämä vastaantulo on osoitus sovittelevasta ja uudenlaisesta ajattelumallista politiikan kovassa maailmassa. On hyvä, että kuntarakenne ja Sote-järjestämisen kytkös saatiin purettua. Palvelut tuotetaan paikallisella ja alueellisella tasolla kuten nytkin. Suurkunta-ajattelusta ja pakkoliitoksista on luovuttu, samoin koko vahvan peruskunnan ajattelusta. Kaikki kunnat pystyvät osallistumaan päätöksentekoon.

Uusi malli mahdollistaa yhteiset tietojärjestelmät, millä saadaan säästöjä. Uudistuksen pitää myös vähentää merkittävästi korkeapalkkaisia johtajia, jolloin täältäkin saadaan huomattavat ja pysyvät säästöt. Uudistuksen jälkeen ei tarvita kaikkia nykyisten sairaanhoitopiirien eri tasojen johtajia, kunnissa ja kuntayhtymissä olevia eri tasojen johtajia, koska uusilla toimintojen järjestäjillä pitää kuitenkin olla johtajat, jotka järjestämisestä alueella vastaavat.

Keskusta ei ole hylännyt maakuntia. Meillä on täysi mahdollisuus saada erittäin laajasti Suomeen maakunnallinen palvelutuotanto. Monilla alueilla, ml. Keski-Suomi, Kainuu, Lappi tai vaikkapa Etelä-Karjala palvelutuotanto olisi luontevaa organisoida maakunnittain ja silloin tehty työ maakunnallisen ratkaisun eteen hyödyttää tulevaisuudessa.

On lupa odottaa, että uudistuksen myötä tekeville käsille, hoitohenkilökunnalle, voidaan suunnata paremmin resursseja, kun johtoporrasta karsitaan. Parhaimmillaan maakuntamme tehokkaat toimintamallit tuovat lisää palvelunhakijoita yli maakuntarajojen. Uuden mallin vahvuus on se, että päätökset on tehtävä koko maakunnan näkökulmasta, ei pelkästään keskuskaupunkien. Maakunnat ovat vahvoja vaikuttajia myös uudessa sotessa, kun pidämme puolemme!

Keskittämistä luvassa vasta vaalien jälkeen!

Ei ole helppoa kuntiin valittavilla päättäjillä eikä äänestäjällä. Hallitus pitkittää ja riitelee sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Vahvasti näyttää siltä, että keskittämiset tehdään vaalien jälkeen.  Arvioni on, että hallituksen malli on 70 jättikuntaa ja 70 jättikunnan jättiterveyskeskusta. Ikävänä mielessä on, kuinka kukaan ei olisi ennen presidentin vaaleja uskonut, että maakunnastani Keski-Suomesta lakkautetaan kaksi varuskuntaa, mutta niin vain kävi! Keskustalla on esittää oma malli, jolla turvataan ihmisten terveyspalvelut ja lähipalvelut ja toteutetaan ne tutkitusti halvemmalla. Hallituksella ei ole mallia, eikä myöskään perussuomalaisilla.

Hallituksessa on johtajuus hukassa. Puolessatoista vuodessa hallitus ei ole saanut mitään aikaan. Koska sote uudistusta ei ole saatu tehtyä, ihmiset eivät pääse edelleenkään lääkäriin. Ongelmat ovat perusterveydenhuollossa ja hoitoon pääsyssä. Lääkäripulan vuoksi terveyskeskuksissa on paljon lyhytaikaisia keikkalääkäreitä, jotka vaihtuvat liian usein. Kunnat joutuvat turvautumaan ylikansallisiin yhtiöihin paikatakseen palveluita ja tänäkin päivänä moni sairaanhoitaja tai perushoitaja miettii miten minun työpaikkani käy tulevaisuudessa. Jos terveysalueista lopulta tulee nykyisiä sairaanhoitopiirejä pienempiä, alkaa yksityistämisen vyöry. Nyt pääministeri peruu puheitaan ja sanoo, että ehkä erikoissairaanhoitoa ei pystytäkään hoitamaan vahvoissa peruskunnissa. Olisi syytä viimeinkin tunnustaa, että koko suurkuntahankkeelta on pohja pois!

Tapahtumat

  • Ei tulevia tapahtumia.

KYSELY

Tällä hetkellä ei ole gallupia saatavilla.
Keskusta
Lasten ja nuorten valtuutettu