Jyri Häkämiehen (kok.) ollessa omistajaohjausministeri myytiin Kemira norjalaiselle Yaralle. Kemiraa ei katsottu strategiseksi omaisuudeksi, vaikka samassa kaupassa menivät Suomen ainoat fosforia tuottavat apatiittikaivokset Siilinjärvellä ja Soklissa. Viljelijät maksoivat muutamassa vuodessa lannoitteiden hintojen noustessa Yaralle takaisin koko kauppasumman.
Sähköverkkoja on myyty yksityisille ja seuraukset ovat kuluttajat saaneet tuntea. Omistajaohjauksesta tuolloin vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) on itsekin myöntänyt Caruna-kaupan olleen virhe. Sama virhe toteutettiin esimerkiksi kuntaomisteisen Keski-Suomen Valon kanssa. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on moneen otteeseen koettanut saada jotain tolkkua kohoaville siirtohinnoille, mutta veroja pakoilevien pörssiyhtiöiden juristit osaavat kyllä kierrättää tuloksen sinne, missä sen voi rauhassa hyödyntää. Monopoliasemassa olevat yhtiöt tahkoavat riskittömästi tulosta, johon on vaikea puuttua. Verkkojen hoito on monilla alueilla retuperällä. Ensimmäinen valonpilkahdus oli se, että Caruna joutui laskemaan nyt siirtohintojaan yhtiön tiheämpään asutun verkon alueella, jossa tuotto oli kaikista suurin.
Vesihuolto sentään pysyy jatkossakin julkisissa käsissä. Kuivan kesän muistuteltua veden saannin tärkeydestä, olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että valiokuntamme pystyi yksimieliseen linjaukseen virkamiesten ja kuntaliiton vastustelusta huolimatta.
Hyväksyimme maa- ja metsätalousvaliokunnassa kansalaisaloitteen, jossa estetään vesihuollon lipuminen yksityiseksi bisnekseksi. Istuntokauden alussa täysistunto hyväksyi yksimielisesti mietintömme. Olen kiitollinen siitä, että Jyväskylän silloiset kaupunginvaltuutetut Aila Paloniemi ja Kirsi Knuutila rohkeasti nostivat vesihuollon myynnin asiat keskusteluun, joka aktivoitui kansalaisaloitteeseen.
Maa- ja metsätalousvaliokunta edellytti, että valtioneuvosto ryhtyy mahdollisimman pian valmistelemaan lainsäädäntöä, jolla varmistetaan tällä hetkellä julkisessa omistuksessa olevien vesihuoltotoimintojen säilyminen kunnan omistuksessa ja määräysvallassa. Tämä tulee toteuttaa osana laajempaa vesihuoltolainsäädännön uudistusta.
Kunnalle kuuluu jo nyt vesihuoltolain nojalla järjestämisvelvollisuus vesihuollon palveluiden turvaamiseksi alueellaan. Kunnan omistusta ja määräysvaltaa vesihuoltotoiminnoista puoltavat monet asiat; esimerkiksi se, että vesihuolto on luonnollinen monopoli. Kilpailevia vesihuoltoverkostoja jo olemassa olevien rinnalle ei voi syntyä. Heikko taloustilanne aiheuttaa myyntipainetta monissa kunnissa, ostajia on runsaasti liikkeellä, kun ne haistavat varman bisneksen.
Kohtuuhintaisen puhtaan veden saanti on perusoikeus ja osa kansallista terveysturvaa ja huoltovarmuutta. Maapallo kuivuu ja on ennustettavissa, että vesivaroista tullaan käymään kilpailua tulevaisuudessa. Vesilaissa ja tulevassa vesihuoltolaissa veden ottamistarpeet sovitetaan yhteen. Ensimmäisellä ja toisella sijalla vedenkäytön etusijajärjestyksessä ovat veden tavanomainen lähikäyttö ja veden ottaminen yhdyskunnan vesihuoltoa varten paikkakunnalla ja vasta sen jälkeen veden ottaminen johdettavaksi tai kuljetettavaksi muualla kuin paikkakunnalla käytettäväksi muuta tarkoitusta varten.
Yksityistäminen ei yleensä kansainvälisesti ole johtanut toivottuihin tehohyötyihin, vaan se on johtanut vesimaksujen hintojen nostoon. Oli syytä toimia nyt, kun tilanne ei vielä ollut riistäytynyt käsistä. Mikäli vesihuollon yksityistäminen olisi siirtynyt jo kansainvälisille toimijoille, omistuksen palauttaminen julkiselle taholle tai voitonteon rajoittaminen olisi ollut vaikeaa ja kallista mm. WTO:n investointisuojan vuoksi.
Vaikka kannatankin palvelujen ostoa yksityiseltä taholta, olen myös mielissäni siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus pysyy julkisomisteisena. Ei tuntuisi hyvältä, että kansainvälinen bisnes tekisi rahaa ihmisten terveydellä ja sairauksilla voiton maksimointi mielessä. Tärkeät asiat soten tietojärjestelmiä myöten kannattaa pitää omissa käsissä.
Anne Kalmari
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja