Eläköön kilpailuvirasto!
Kauppojen määräävä markkina-asema vääristää kilpailua. Viimeinkin tämä asia tunnustetaan myös kilpailuviraston toimesta. Välillä on tuntunut turhauttavalta puhua tästä ilman mitään vastakaikua. Nyt näyttää siltä, että tämä asia olisi menossa kohti maalia. Odotan työ- ja elinkeinoministeriön sekä kilpailuviraston toimia asian korjaamiseksi. Kauppa maksattaa hyllytilasta, ostattaa takaisin myymättömiä tuotteita ja painaa hinnat toimittajilta niin alas, että suomalainen tuotanto katoaa, vaikka kysyntää olisi. Omilla tuotemerkeillä myydään muualta tuotuja tuotteita, joiden tuotantomenetelmät eivät vastaa suomalaisia. Brändituotteista otetaan kovempi kate kuin omista merkkituotteista.
Elintarvikkeita jalostavia yrityksiä on paljon, kauppa on keskittynyttä. Se pakottaa tarjoajan nöyräksi. Suomalaisista raaka-aineista valmistetut tuotteet eivät saa kaupan sisäänostajilta juurikaan lisähintaa. Sen sijaan tiskillä hintaero ulkomaiseen on huima. On väärin, että kauppa voi tehdä kovempaa katetta kotimaisella tuotteella. Huipussaan tämä vääristymä on luomu-tuotteiden kohdalla. Viljelijä tekee työn, kauppa käärii hyödyn. Tähän täytyy tulla muutos.
Kehitysmaiden maanviljelijöiden tueksi tehty Reilun kaupan järjestelmä on erinomaisen hieno asia. Kannatan sitä itsekin ostamalla mahdollisuuksien mukaan reilun kaupan tuotteita. Myös suomalaisten viljelijöiden kohdalla on tullut tarpeelliseksi vaatia reilumpaa kauppaa ja miettiä keinoja viljelijäin aseman parantamiseksi kaupan puristuksessa. Tuottajan on saatava oikeudenmukainen osa tuotteiden hinnasta. Reilussa kaupassa raha jakautuu tasaisemmin koko ketjuun. Maatalousyrittäjän tuntipalkka oli vuonna 2010 alle neljä euroa! Usein viljelijän saama tuotteen myyntihinta ei kata tuotantokustannuksia. Kauppa saa rahaa maitopurkista enemmän kuin viljelijä. Siinä ei kauppiaan tarvitse paljon tissiä herutella.
Voidaan pohtia, onko suomalainen kauppaketju riittävän tehokas, kun se tarvitsee noin suuren osuuden tuotteen hinnasta. Haluan, että kauppa tinkii omasta osuudestaan eikä kuluttajahintoja nosteta. Kuluttajan pitäisi aiheellisesti kysyä, tarvitsemmeko koko ajan suurempia ja loistokkaampia ostosparatiiseja.
Vaikka kuluttaja tahtoisi lähi- ja luomuruokaa ostoskoriin, kysyntä ei välity nyt tuottajalle asti. Jos luomulisä menee pelkästään kaupalle, ei se motivoi viljelijää uudenlaiseen tuotantoon. Meidän tulee tukea suomalaista reilua kauppaa ja motivoida luomutuottajia antamalla se luomulisä tuottajille eikä kaupalle. Tällaista reilua kauppaa minä ja keskusta peräänkuulutamme.
Jos kaupalta ei pian tule omia toimia kilpailun tervehdyttämiseksi, kilpailuasioista vastaavan ministerin on vaadittava suurta markkinaosuuttaan väärinkäyttäviä kauppaketjuja hajotettavaksi. Suomalaisen ruuan markkinaosuus kaupan hyllyllä on raaka-aineen osalta laskenut alle 50 %:iin ja kaupan määräävä markkina-asema tulee purkaa.
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.
Väyrysen kokemus on tarpeen!
Mitä vaikeammat ajat, sitä laajakatseisempaa ja kokeneempaa johtajaa kaivataan. Tällainen on Paavo Väyrynen. Globaalit haasteet ovat mittavat, joskaan Suomeen ei kohdistu mitään erillistä sotilaallista uhkaa. Meidän sotilaallisen turvallisuutemme voisi vaarantaa vain Venäjän ja Naton välinen laajamittainen sotilaallinen selkkaus. Nykyiseen tilanteeseen ei sovi se, että Suomi liittyisi Natoon ja toisi sen sotilaalliset järjestelmät Venäjän rajoille. Meidän tulee päinvastoin omalla toiminnallamme vähentää vastakkainasettelua ja jännitteitä Venäjän ja länsimaiden välillä. Liittoutumattomana maana Suomella ei ole velvoitteita lähettää sotilaitaan taistelutehtäviin ulkomaille.
Väyrynen on nähnyt aina kauas. Kun Sauli Niinistö (kok) ja Paavo Lipponen (sdp) halusivat viedä meidät Euroopan ytimiin ja liittää euroon, Väyrynen puhui siitä, mitä tapahtuisi kun kulttuuriltaan erilaiset maat omistavat yhteisen valuutan. Yhteinen lompakko ja erilainen taloudenhoito osoittautuivatkin katastrofiksi.
Mielestäni on turvallista, jos meillä on presidentti joka näkee virtausten yli ja rohkenee olla olematta rähmällään sen paremmin suuntaan kuin toiseenkaan. Haluan presidentin, joka ei leiki maailmanpoliisia, vaan vie eteenpäin eri areenoilla globaalia kestävää kehitystä, kuten Paavo Väyrynen jo Rion ympäristökokouksessa on tehnyt. Sain henkilökohtaisesti kuulla, kun hän Genevessä WTO -kokouksessa puhui globaalista finanssimarkkinoiden sääntelystä ja kestävästä talouskasvusta, kun muualla asiaa ei vielä nähty.
Nyt meillä on vallalla markkinavoimien palvominen. Kaikki halutaan tehokkuuden nimissä keskittää. Kokoomus, SDP ja muut hallituspuolueet ajattelevat, että antamalla niille, joilla valmiiksi menee hyvin, saadaan hyvinvointia säteilemään muuallekin. Minä haluan mieluummin Väyrysen kaltaisen presidentin, joka ajattelee, että ihmisen talous on sopeutettava luonnon talouteen. Hänen mielestään on kehitettävä uutta ympäristöystävällistä tekniikkaa. On turvauduttava nykyistä enemmän uusiutuviin luonnonvaroihin. Kaikkia raaka-aineita on säästettävä ja kierrätettävä. Elinympäristöä on varjeltava. Hajautettu yhteiskunta tunnistaa ihmisen sosiaalisena olentona.
Jaan ne arvot, joita Paavo kantaa. Alkiolainen ihmisyysaate on tarjonnut vaihtoehdon oikeiston ja vasemmiston materialismille. Väyrynen on nuorisokotinsa avulla konkreettisesti tehnyt töitä syrjäytyneiden nuorten eteen. Väyrynen arvostaa sivistystä ja erityisesti tasa-arvoisia mahdollisuuksia kouluttautua.
Paavo Väyrynen on pitänyt suomalaisen ruuantuotannon puolta niin myötä kuin vastamäessäkin. Hän ei hyväksynyt eläinaktivistien tunkeutumista sikaloihin. Ihmettelen, että esimerkiksi Eva Biaudet (r) ja Sauli Niinistö (kok) sanovat, että tarkoitus pyhittää keinot. Aktivistien tarkoituksenahan on nimenomaan lopettaa kotieläintuotanto. Minulle periferian naiselle tärkeää on se, että Väyrynen on luvannut tehdä työtä sen puolesta, että meillä olisi tulevaisuudessakin elävä maaseutu ja elinvoimaiset maakunnat.
Sitä paitsi pieni pilke silmäkulmassa antaa hyvää mieltä koko kansalle! Paavo taitaa myös tämän puolen! Hän kutsuu varmasti mielellään linnaan joitakin heistä naapurimaassa asuvia, jotka ovat päättäneet muuttaa Ruotsiin kun Paavosta tulee presidenttiJ
Näyttöä entisestä ja taitoa tulevaisuuden tekoja varten. Siksi valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen!
Anne Kalmari, Keskustan eduskuntaryhmän vpj.
Suomalaista ruokaa pöytään!
Kun ostat kotimaista ruokaa, tuet oman maamme työllisyyttä, sillä suomalaisista lähes joka viides työllistyy ketjusta, jonka alussa on viljelijä. Suomalaista suosimalla autat kulttuurimaisemien säilymistä ja pienennät ekologista hiilijalanjälkeäsi. Maut ovat osa kulttuuriperintöämme. Meidän velvollisuutemme on maistattaa eri makuja lapsilla ja siirtää näin ruokakulttuurimme eteenpäin.
Elintarvikeskandaalit ovat lisääntyneet. Jos ruuantuotannon ainoana kriteerinä on tuottaa mahdollisimman halpaa ruokaa kasvottomille ylikansallisille markkinoille, seurauksena on moraalikato. Missä välistäveto vain kannattaa ja on mahdollista, siellä sitä tehdään. Jos eläimet suostuvat syömään ravinnepitoista viemärijätettä, eikä siitä jää kiinni, niin etiikasta piittaamattomat, ahtaalle vedetyt ulkomaiset tuottajat joutuvat toimimaan näin. Jos jalostusarvoa voidaan lisätä arveluttavin konstein olemattomalla riskillä, niin ahne jalostaja ottaa riskin.” Business is business.” Meidän, säännöksille kuuliainen, luterilainen toimintatapamme ei ole itsestäänselvyys kaikkialla.
Suomalaisen tuotteen tunnistamisen varmistat vain joutsenlipusta. Kuluttajaa johdetaan surutta harhaan käyttämällä nimikkeitä, jotka antavat mielikuvan kotimaisuudesta. Pakkausmerkinnöissä todetaan jatkuvasti virheitä vuodesta toiseen. Suomenkielisiä merkintöjä puuttuu, ainesosaluettelo puuttuu tai on virheellinen, sisältäen jopa harhaanjohtavia luomumerkintöjä. EU:n sisään päässeitä lihatuotteita tutkitaan vasta satunnaisesti kauppojen hyllyiltä. Pakkausmerkintöjen valvonta on kuntien vastuulla. Ihmettelen, miksei tuotevalvontaa keskitetä tulliin, missä olisi helpointa estää virheellisten tuotteiden pääsy kuluttajalle asti.
Kiitos Sinulle, suomalainen kuluttaja, että olet mahdollistanut suomalaisen tuotantotavan. Palkinnoksi voit antaa vaikka lasten nuolla kakkutaikinakulhon. Muualla näin ei voi tehdä!
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.
Keuruun pioneerirykmentti säilytettävä
En hyväksy Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen keskittämispolitiikkaa! Vaikka eteläisessä Suomessa on Dragsvikia ja Upinniemeä ja muita varuskuntia vieri vieressä, näihin ei kajota. Silti hallitus on viemässä maakunnaltamme rykmentin. Se tarkoittaa satojen kilometrien matkoja alokkaille. Se tarkoittaa maanpuolustushengen hiipumista. 50 miljoonan euron vuotuiset tulomenetykset ovat valtava isku Keurusseudulle ja koko maakunnalle.
Rykmentin lopettaminen ei tuo säästöjä. Soisin, että puolustusvoimain niukkenevat varat voidaan käyttää itse koulutukseen eikä uusien tilojen rakentamiseen. Eihän hätäkeskusuudistuksessakaan pitänyt tulla rakentamiskustannuksia, mutta toisin käy. Varusmieskoulutus vaatii tilaa jos mikä. Säästöjä puolustusvoimissakin voidaan löytää muualta. Rauhanturvatehtäviä voitaisiin karsia. Ei siitä ole vastaavaa hyötyä, että mennään Afrikkaan asti merirosvoja jahtaamaan. Materiaalihankintoja Natoa varten olisi myös syytä arvioida. Ehkä meille ei tulekaan presidenttiä joka haluaa viedä meidät Natoon.
Koulutuksen laatu Keuruulla on ollut erinomaista puolustusvoimien vertailussa. Kansainvälinen osaaminen, mitä tarvitaan mm. rauhanturvatehtävissä, on hyvää. Tällä hetkellä Keuruun Pioneerirykmentti on ainoa yksikkö, joka täyttää täysin kansainväliset yhteensopivuusvaatimukset.
Sekä kantahenkilökunnan että varusmiesten motivaatio ja arviot palveluspaikasta ovat puolustusvoimien parhaat. He ovat tartuttaneet vapaaehtoista maapuolustustyöintoa koko maakuntaan. Itsekin olen käynyt suorittamassa niin polkupyörämarsseja kuin hiihdon kuntoisuustestin. Varuskunta ja reserviläiset ovat turvanamme myös rauhan ajan kriiseissä. Johtamistaito ja järjestäytynyt toiminta on tärkeää, kun myrsky riehuu, sähköt ovat poikki ja puhelimella ei saa yhteyttä.
Varuskuntien sijoittuminen saa olla aluepolitiikkaa. Keuruun varuskunnan lakkauttaminen tekisi Keuruusta kokoonsa nähden Suomen historian isoimman rakennemuutospaikkakunnan. Valtion toimesta! Työpaikat vähenisivät 320:llä. Suunnitelma Toivakan varikon lopettamisesta pitäisi samasta syystä arvioida uudelleen. Maatamme puolustetaan vain koko maan kattavalla puolustusvoimien verkostolla!
Itsenäisyys on nykyään liian monille itsestäänselvyys, vaikka se saavutettiin valtiomiesten erityisen viisauden avulla ja lunastettiin uudestaan kovalla hinnalla talvi- ja jatkosodassa. Kiitos veteraanit!
Mielestäni meidän kannattaisi muistaa Adolf Ehrnoothin sanat: ”Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen ja sen ainoa oikea puolustaja on Suomen kansa”.
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.
Heikko kannattavuus ei kerro osaamisen puutteesta!
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) sanoi MTK:n valtuuskunnan illallisilla, että hän haluaa eroon siitä, että tuotetaan vain mitä ennenkin, ja sitten vaaditaan valtiota apuun. (MT 25.11.2011) Tämä on uskomattoman ajattelematonta puhetta ministeriltämme. Olette siis sitä mieltä, että viljelijöiden toimeentulo on vain itsestä kiinni. Minua loukkaa se, kun väitätte, että heikko kannattavuus johtuu vain heikosta osaamisesta. Esimerkkinä kannattavasta toiminnasta mainitsitte luomun ja lähiruuan tuottamisen sekä virkistyspalvelujen ja uusiutuvan energian tuotannot.
Koska tällä hetkellä normaalin elintarvikeketjun kautta tuotetut kotieläintuotteet ja viljatuotteet eivät ole taloudellisesti kannattavia, näiden tuottamisesta pitäisi luopua. Pakko toki myöntää, että välillä tällainen lapsellinen ajattelu on käynyt omassakin mielessä. ”Kylläpähän sitten oppivat arvostamaan suomalaista ruokaa, kun meillä ei sitä enää tuoteta kuin rikkaille ja maailman ruokaväärennökset ovat arkipäivää. Saakoot maailman jäämistä allergian ja taudit”. Tuotannosta luopuminen olisi hyvä asia, jos edes muilla tuottajilla tuottajahinta nousisi. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Naudanlihan hinta on surkea, vaikka omavaraisuusaste on alle 80 prosenttia. Ettekö ole huolissanne omavaraisuudesta, ministeri Koskinen?
Luomu ja lähiruoka voi parhaimmillaan antaa hyvän lisätienestin osalle viljelijöitä. Esimerkiksi sianlihan luomutuotannossa kannattavuus on toistaiseksi ollut niin heikko, että lopettajia on paljon enemmän kuin aloittajia. Oleellista tässäkin on, että markkinat toimisivat. Missä viipyy reilun kaupan laki? Se auttaisi myös luomutomaatin viljelijää saamaan lisäarvon luomusta kaupan sijaan.
Hallituksen leikkauksilla vaarannatte uusiutuvan energiantuotannon hyvän alun etenkin puubiomassan osalta, ellei määrärahoja pian kohdenneta sinne. Virkistyspalvelut ovat kasvaneet, mutta melkoisen hiljaista näyttää monissa paikoissa täällä Suomenselälläkin olevan, vaikka tämä on todella kaunista matkailuseutua.
Positiivista toisaalta on, että ministeri kertoi tylyn kokoomuslaisen linjan. Valtion puolelta ei aiota tulla avuksi, olipa kannattavuus mikä tahansa. Päinvastoin, hallitus lisää vielä viljelijän kuormaa entisestään. Samaan aikaan, kun toiset saavat tuponeuvotteluissa vähintään 4,3 prosentin korotuksen, viljelijöiden muutoinkin pienistä ansioista lähtee hallituksen toimien vuoksi viisi prosenttia! No, nyt meillä on ministerin kehotus lopettaa perustuotanto. Itse kehotan pitämään siitä kiinni. Yksittäisen tilan kohdalla tämä voi olla jossain tapauksessa vaikeaa. Valtiollakin on vastuuta. Aikooko hallitus unohtaa viime hallituskaudella sovitut ruokastrategian linjaukset, joihin myös kokoomus sitoutui?
Vielä tulee sellaisiakin ministereitä, jotka ymmärtävät, ettei kaikki ole vain viljelijästä kiinni. Voimia kaikille teille, jotka teette tärkeää työtä tuottamalla suomalaista ruokaa!
Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.
