Voihan hygieniatarkastus
Voihan hygieniatarkastus!
Parasta aikaa eläinlääkärit kiertävät kotieläintiloja hygieniatarkastuslistojen kanssa. Tästä ilosta sitten maksetaan 20 euroa!
Meillä tarkastuksen suoritti oma kuntayhtymän eläinlääkäri leppoisalla asenteella, neuvoen ja keskustellen. Olemme käyneet muutama vuosi sitten laatukoulutuksen auditointeineen, joten korjattavia asioita ei juurikaan löytynyt. Monilla alueilla kuitenkin tarkastuksia ovat tehneet nuoret virkaintoiset ”ostoeläinlääkärit” ja seuraukset ovat saaneet emännät menettämään yöunensa ja isännät kiroilemaan maailman hulluutta.
Yli 50-kohtaisessa listassa on vaatimuksia mm. tuotantotiloista, maidon jäähdytyksestä, säilytystiloista, lypsypaikasta, lypsystä ja eläinten hoidosta. Lopussa on tilaa epäkohdan erittelylle ja päivämäärä mihin mennessä asia on korjattava. Lista on ihan asiallinen, jos tulkitsija ei ole tiukka kuin kirveen silmä. Jos kuitenkin pilkkuja ruvetaan viilaamaan, löytyy jokaiselta tilalta jokin epäkohta. Ehkä turhaankin on luultu, että jostain pienestä huomautuksesta voisi tulla tukien leikkaamisia. Tukiexperttimme Rauno Tammi kertoi, että täydentävien ehtojen valvonnassa on neljä isoa kokonaisuutta, joiden perusteella läänineläinlääkäri voi antaa huomautuksen tai ehdotuksen TE-keskukselle tukiseuraamuksista. Vaikka lohkeama maitohuoneen laatassa olisi merkitty epäkohdaksi, ei vielä tarvitse pelätä sanktioita tilatuissa.
Ministeriön vaatimuksien mukaan yhteiskarsinassa on oltava kaikille alle 150-kiloisille naudoille 1, 5 m 2 tilaa. Se on yllättävän paljon vaadittu esim. 70-kiloisilta inniäisiltä. Eräs tila sai huomautuksen liian ahtaista tiloista, kun vasikat oli juuri yhdistetty viereiseen karsinaan painepesun vuoksi. Ei auttanut, vaikka vasikat olisi siirretty saman tien takaisin. On sulaa hulluutta kulkea mittanauhan kanssa mittaamassa standardikarsinoiden kokoa ja vasikan säkäkorkeutta. Joillakin on kuulemma ollut sentin liian kapea karsina.
Jos halutaan asioiden muuttumiseen oikeasti vaikuttaa, mentäköön listojen kanssa laitemyyjien pakeille sekä maaseutukeskuksiin, niin, ettei rakenteellisia virheitä voitaisi enää tehdä. Toisaalta meitä viljelijöitä pitää kannustaa asennemuutokseen, että rohkenemme purkaa väliseiniä ja siirtää vasikat ryhmään heti ternimaitokauden jälkeen. Maalaisjärki on oiva apu tarkastuksiin.
En kritisoi käyntejä. On hyvä, että joku ulkopuolinen käy tarkastamassa olosuhteet säännöllisesti. Pihtiputaan tapaus on surullinen esimerkki siitä, että aina asioista ei jakseta huolehtia.
Tarkastuksissa pitäisi olla myös muutama kohta tilan tärkeimmästä asiasta. Esimerkiksi seuraavat kysymykset voisivat löytyä listalta. Koetko jaksavasi hoitaa päivittäiset rutiinit? Oletko irtautunut työstäsi vähintään viideksi vuorokaudeksi viimeisen puolen vuoden sisällä? Jäävätkö vuosittaiset työtuntisi alle 2800 tunnin? Epäkohta voitaisiin eritellä, kiikuttaa työterveyshuoltoon ja asia olisi korjattava tiettyyn päivämäärään mennessä. Jos viljelijä voi hyvin, voi karjakin hyvin ja se hygieniakin on itsestäänselvyys.
Suuret kontiot odottavat
Suuret Kontiot odottavat
MTK on maaseudun äänitorvi numero 1. Ei yksikään puolue, järjestö tai yhdistys väännä rautalangasta ja käytä valtaansa viljelijöiden, metsänomistajien sekä maaseudun yrittäjien puolesta niin kuin MTK. Ei siis ole samantekevää, kenestä puheenjohtaja.
Etujärjestöasioita voi ajaa yhteistyössä, ujuttamalla ja väsyttämällä tai sitten räväkästi kantaa ottamalla ja pistämällä kovan kovaa vasten. Esa on ollut ehkä enemmänkin ensimmäisen tien kulkijoita ja viisaastikin. Elinvoimainen maaseutu ei olisi suomalaisten yhteinen asia, ellei hän näin olisi toiminut. Olisi varmasti meikäläisenkin mielenkiintoista tehdä kuluttajatyötä, jos etujärjestöjohtajamme olisi yhtä pidetty kuin paperiliitolla.
Tässä on se haittapuoli, että maaseudun väki tuntee joskus, ettei se MTK saa mitään aikaan. Toivoisinkin entistä vieläkin selkeämmin kerrottavan, mitä on tehty. Järjestö menettää tarkoituksensa, jos jäsenet kaikkoavat.
LRF:llä, Ruotsin MTK:lla, on viljelijäjohtaja. Meilläkin olisi tällä kertaa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet valita sellainen. Olisihan se aika räväkkä juttu, jos MTK:ta johdettaisiin esimerkiksi Simosta käsin. Se olisi sitä toivomaamme hajauttamista ja antaisi pontta puheillemme siitä, että nykypäivän tekniikka poistaa välimatkat. Uskoa siihen, ettei osaamista löydy pelkästään Kehä Kolmosen sisältä. Puhuisiko maaseudun ihminen kieltä, jota paremmin ymmärrämme?
Ehkä asenteemme ei riitä tämän tyyppiseen uudistumiseen. Esahan on hoitanut strategia-ajattelunsa lisäksi henkilöstöasiat, Brysselin lobbaukset, kotimaan politiikan ja niitä toivottuja maakuntakierroksiakin. Onhan järjestöllä kuitenkin muitakin henkilöitä edustamaan ja tekemään.
Suomessa viljellään niin Kainuun korvissa kuin Lounais-Suomen aitosavikoillakin. Suomenselänkin ohi ajaessa voi tuntua, että tuolla kannattaa viljellä ainoastaan metsää. Yhtälailla saattaa Brysselin näkökulmasta Etelä-Suomen viljely tuntua puuhastelulta. Voisi olla, että maakuntien mies osaisi pontevasti puolustaa oikeuttamme tuottaa ruokaa kannattavasti koko Suomessa.
Toisaalta upeita selkeäsanaisia kandidaatteja löytyy niin MTK:sta kuin ministeriöstäkin. Joka tapauksessa toivoisin, että valitulla olisi sisäänrakennettuna ohjeena se, että rahavirtoja täytyisi ohjata työn tekemisen ja yrittämisen suuntaan – ei omistamisen – aina kun se on mahdollista.
Etujärjestöjohtajan pesti ei ole helppo. Hänen täytyy uudistaa organisaationsa ja siirtää painopistettä muuhunkin kuin maatalousyrittämiseen sekä uskaltaa tukea maaseudun muutosta. Mielestäni hänen täytyy pistää itsensä likoon biopolttoaineiden puolesta sekä uskaltaa antaa tukipolitiikan muuttua silloin kun se on meille hyväksi. Tietää, miten vastaamme maailmankaupan vapautumiseen.
Konsta Pylkkäsen mukaan kaukoviisaus on sitä, että ”asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Joskus kuitenkin asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanraita kevyt kiertää…”
Syyskokouksessa jälleen kerran väänsimme tukipolitiikkaa kireähköissä tunnelmissa ja Esalle tuli puhelu Suomen ainoasta BSE-tapauksesta. Kokous keskeytyi ja kännykät alkoivat piristä. Esa vastaili kalpeana, miettien varmaan oliko kaikki voitava tehty oikein. Kun seesteisempänä hetkenä halasin ja toivotin voimia, miehelle tulvahtivat kyyneleet silmiin. Ymmärsin, miten helppo meidän muiden oli, kun joku oli miettinyt asiat etukäteen ja kantoi vastuun.
Mikä tahansa leipäpappi ei minulle kelpaa, hänellä täytyy olla päässä sopiva annos tuota kaukoviisautta, saappaanvarret täynnä maahenkeä ja välissä suuri sydän, niin kuin Esallakin!
Sydämestään maaseudun asialla
Sydämestään maaseudun asialla
Presidenttikilvasta tipahti pääministeri, joka konkreettisesti on koettanut taistella maaseudun rahavirtojen puolesta. On silti mukava huomata, että periferia tuntuu olevan kovasti tapetilla. Hupaiseksi asian tekee se, että en muista kummankaan ehdokkaan erityisesti pistäneen itseään likoon maaseudun asioiden puolesta. Istuva presidentti muotoili ensi alkuun sanansa varoen. ”Olen nähnyt maaseudun ihmisiä maakuntamatkoillani ja puhunut heidän kanssaan.” Oi miten älyllistä ja vetoavaa! Minäkin olen kohdannut kaupunkilaisia vaikkapa Helsingin reissuillani. Puhunutkin olen ja puhuisin varmasti enemmänkin, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus. Esimerkiksi pienet kohteliaisuuskysymykset olen jo oppinut jättämään vähemmälle siirtyessäni Kehätien sisään. Erään kerran kysyin bussissa tyhjän penkin vieressä seisten ”Anteeksi onkohan tämä paikka vapaa?” Sain vastaukseksi halveksivan mulkaisun ikkunapenkkiläiseltä ja tokaisun kuin vähä-älyiselle: ”Ootsä sokee?”. Että se siitä.
Taisipa presidentti ymmärtääkin meitä maalaisia ja ymmärtänyt hän on ennenkin. Teoista hän ei maininnut mitään. Eipähän jää kiinni. Totuuden nimissä voi sanoa, että presidentti on humaani ja oikeudenmukaisuuden asialla. Kehitysmaiden viljelijöiden puolesta alkaa jo löytyä tekojakin. Heidän ongelmansa tuntuvat kuitenkin olevan lähempänä sydäntä kuin suomalaisen viljelijän. Ehkä emme ole vielä riittävän kurjistuneita, vaikka monen tulot köyhyysrajan alapuolella ovatkin.
Vilpittömyydestä ei voi palkita toki Niinistöäkään. Hänen viluiset poseerauksensa talvisen pellon reunalla 35 asteen pakkasessa hymyilyttivät. Koville joutuvat. Mahtaa kampanjatoimisto harmitella, kun kesällä Suomenselkämessujen aikaan tilavierailu Kivijärvellä peruuntui. Olisi ollut varmasti helpompi revitellä ”hyvän sään” aikana otetuilla kuvilla, joissa Niinistö taluttaa Stetson päässä vasikkaa muiden juniorhandlereiden kera. Niinpä… Hän kuitenkin linjaa, että pitää kiinni periaatteesta, että myös heikommilla tuotantoalueilla (Suomen sisälläkin?) on voitava harjoittaa (kannattavaa?) maataloutta. Oikeistolaiset arvot tuntien tämä on oiva osoitus toivotusta linjamuutoksesta.
Presidenttiehdokkaan ei tarvitse osoittaa minulle sukulaisuussuhteita maalta tai teennäisiä kiinnostuksen kohteita. Härmälän linjausvaateet maaseudun kysymyksistä ja ehdokkaiden asettaneiden puolueiden sitoutuminen niihin myös vaalien jälkeen on juuri se mitä minäkin haluan. En haluaisi enää koskaan kuulla Minna Lintosen tyyliin esitettyä maaseutua halventavaa ryhmäpuheenvuoroa eduskunnassa. Haluaisin muistuttaa, että maaseudun ihmisiä eivät ole vain viljelijät. Niinpä oikeudenmukaisiin palveluihin satsaaminen myös kasvukeskusten ulkopuolella on yhtä tärkeää kuin maaseudun kolme tukipilaria maatalous, metsä ja yrittäjyys. Koskaan kun uudistuksia tehdään, olivatpa ne sitten EU:n budjettikehysmuutoksia, kunta- ja palvelurakenneuudistuksia tai muita, maksumieheksi ei saa joutua vain yksi ryhmä.
Mitäpä, jos naisena väittäisin, että suurempi epätasa-arvo on eri alueiden välillä kuin sukupuolten välillä. Kummanko ehdokkaan valitsemalla tätä kuilua voisi pienentää? Siinä sitä pohtimista maaseudun naisäänestäjille.
Sähköä ilmassa
Sähköä ilmassa!
Olisivat saaneet sähköyhtiöiden optiojohtajat olla tänään uudenvuodenpäivänä meillä. Olisimme keskustelleet siitä mitä yhä suuremmilla sähkön myynti- ja siirtomaksutuotoilla pitäisi tehdä. Jos keskustelu olisi käyty navetan edustalla olisi mielipiteeni näitä herroja vastaan saanut melkoisesti kannatusääniä. Sen verran kova huuto kävi navetan puolella. Se oli muuttunut sademetsäksi. Lehmät olivat lypsämättä iltapäivään, kun sähkö oli poikki.
Miten voi olla mahdollista tässä kilpailuviraston luvatussa maassa, että yhtiöt voivat rahastaa härskisti asiakkailta, milloin mihinkin syyhyn vedoten. Milloin oli kotimaassa kuiva kesä, milloin Norjassa ei satanut, milloin ulkomainen pörssisähkön hinta on korkealla ja päästökauppa pelottaa. Kuitenkin vuosi vuodelta yhtiöt ovat takoneet yhä jättimäisemmät voitot. Nyt kun sähkönhinnoilla on jo oikeasti alettu vähän kilpailla ja Fortumit ja Vattenfallit ovat menettäneet osan asiakkaistaan pienemmille yhtiöille, ovat siirtohinnat se monopoli, josta asiakkaalla voi maksattaa mitä vain.
Kyllähän sitä vielä maksaisikin, jos saisi edes palvelua. Tällainen johtamistapa risoo. Yhtiöt ovat irtisanoneet puolet suorittavasta työväestään ja niinpä linjanraivaaja on huomattavasti liito-oravaa harvinaisempi näky. Linjat päästetään tahallaan rapistumaan. Sitten syksyn myrskyjen tai talven tykkylumikelien aikaan sähköt on poikki tuhansista kotitalouksista. Mitä muuta sopimustuotetta voi myydä silloin kun huvittaa, eikä ole juuri mitään korvausvelvoitetta, jos ei pysty tavaraa toimittamaan. Jos haluaa tietoa siitä, milloin mahdollisesti sähkö tulee, voi varautua kuuntelemaan erilaista pilputusta tuntitolkulla.
Mahtaa siinä olla parilla huoltomiehellä epätoivoinen tehtävä koettaa vohlustaa umpihangessa puolen maakunnan pylväiltä toiselle. En todellakaan ymmärrä etteikö kunnossapitoon voitaisi satsata etukäteen. Miksi osteta lisäapua silloin kun itsellä ei voimavarat riitä? Naapurikunnassa oli puolipitäjää jouluaattoaamuna pimeänä. Aamulla joku oli päässyt läpi sen verran, että sai vikailmoituksen tehtyä. Sen jälkeen seuraavat kuuntelivat tuntitolkulla nauhaa, jossa ilmoitettiin, että vikaa alueella korjataan. Muutaman tunnin odottelun jälkeen paikallinen sähkömies pelasti joulun ja korjasi vian muuntajalla. Asiasta yritettiin kyllä ilmoittaa verkkoyhtiölle, mutta eihän sieltä jouluna ketään kiinni saanut. Illalla sähköyhtiöstä viimein vastattiin, mutta kiitosta ei kuulunut, vaan moitteet.
Meidän tarinamme päättyi onnellisesti. Meille oli asennettu jo aiemmin varavoiman syöttömahdollisuus. Saimme aggregaatin lainaan toiselta tilalta, joka kärvisteli sen aikaa ilman. Riittävän isopäistä voimavirtajohtoakin haeskeltiin ympäri pitäjää. Ilman naapuriapua ei täällä korvessa pysyisi hengissä.
Jossain vaiheessa luulin, että niinkö sitä kirjoitetaan ensimmäinen kolumni kynttilänvalossa lyijykynällä. Nyt illalla tulee kuitenkin valtakunnanverkostakin sähköä. Ainakin pätkittäin.
Hyvää Uutta Vuotta, ostakaa aggregaatti!
Tuloksia tarkastellessa
Tokkopa jätätti kenenkään syystyöt äkillisen talventulon vuoksi. Kun kesäkin oli säiltään ihan upea on meillä entiset AIV-siilotkin täynnä viljaa. Tarkoitus oli tehdä alun perin osasta viljaa vihantarehua, mutta kun säilörehua pelkistä nurmistakin tuli reilusti tarpeeseemme annoimme jopa viimeisen 9.6. kylvetyn kauraläntin joutua puitavaksi. Hyvin kerkesi. Viljan sato vaihteli todella paljon eri lohkojen välillä, mutta kokonaisuutena tuli sellainen tunne niin kuin olisi jo vähän oppinut viljelemään kahden edellisen vuoden jälkeen. Surkein oli sato niillä juolavehnän valloittamilla lohkoilla, jotka siirtyivät meille talven aikana. Itse asiassa niille olisikin kannattanut tehdä “EU-kylvö” tai kesannoida ne, kun keväällä näki vihertävän juolanoraan. Siinä vaiheessa oli kuitenkin siemenet ostettuna, niin koetettiin josko tuo kuitenkin pysyisi pystyssä. Ei pysynyt. Elokuun alun ukkoskuurot pitivät huolen siitä. Noiden lohkojen sato oli noin 1500 kiloa hehtaari. Vilja olisi kannattanut jättää puimatta, jos se olisi ollut pois ihmisten silmistä. Lakoonnuttamaan onnistuin myös niitä peltoja, jonne meillä ajettiin virtsa. Puimamies nauroikin, että taitaa ostaa minulle lannoittajan kultaisen käsikirjan joululahjaksi. Mitkään ohjearvot eivät meillä viime vuonna päteneet, kun virtsan seassa ei ollut sade eikä pesuvesiä. Tässä näkee, että lannan ja virtsan ravinnepitoisuuksien analysoinnilla olisi järkensä. Homman pitäisi vain toimia niin, että olisi jokin pikatesti, jolla ainakin typen, fosforin ja kaliumin saisi määritettyä. Jos nyt syksyllä esimerkiksi laittaisin näytteet menemään, eivät ne kertoisi millaista tavaraa säiliöissä on keväällä. Meillä kun on nyttemmin ohjattu maitohuonevedet virtsakaivoon. Kevään analyysit taas eivät kerkeä kylvöille.
Korrenvahvistajaa emme käyttäneet. Sen käyttö näillä korkeuksilla on kohtuullisen harvinaista. Syy ei varmaankaan ole kustannuksissa (alle 30mk ha), vaan pikemminkin yleisissä asenteissa ja siinä, että olkia syötetään naudoille. Kuitenkin, jos taloutta miettii tuollaiset osaksi “itse aiheutetut” alle 2500 kg:n sadot ovat viljelijälle kaikkein kannattamattomimmat. Kesannon niitostakin saisi paremman korvauksen työlleen. No, taisivat ne ukkoskuurot pieksää matalaksi CCC-viljojakin.
Mutta oli niitä onnistuneitakin lohkoja. Parhaimmalla lohkolla mentiin ihan hienosti yli 4500 kilon ja vaikka viljoista yli 2/3 oli suojaviljoja oli keskisato kolmen tonnin pintaan. Kesään sopii olla siis tyytyväinen.
Mutta aihe, josta varsinaisesti suunnittelin kirjoittaa, on suuruuden ihannointi. Ei sillä, että sitä itsekin tulee mietittyä kaikenlaisia vaihtoehtoisia suuntauksia, jos tämä nykyinen 30-35 lehmää ei riittäisi kunnon toimeentuloon. Ajattelin, että navettaamme sopisi reilusti enemmän lehmiä, jos kasvatuttaisi hiehot muualla. Mutta juuri tuo, että kun lukee ammattilehtiä tulee sellainen olo, että pitäisi olla lisää peltoa ja eläimiä ja tehokkaammat koneet ja… Lehdet ovat täynnä onnellisena hymyileviä isäntiä, jotka ovat juuri pykänneet kolmen miljoonan pihaton pystyyn ja kertovat, että investoinnin on laskettu kannattavan, kun tulevan 60- 70 lehmän keskituotos on 9000-10000 kiloa. Lukijoille tulee sellainen olo, ettei minusta ole mihinkään, jos en lähde tuohon rumbaan mukaan.
Kuitenkin, olen MTK:n toimissani huomannut, että jopa nuorissa viljelijöissä on paljon uupuneita ihmisiä. Investoinnin jälkeen kun aina ei kaikki sujukaan kuten oltiin suunniteltu. Täytyy ottaa huomioon, että aina välttämättä kahden ihmisen työpanos ei voi keskittyä pelkkään tilanhoitoon. Vai kumpikohan asia pitäisi laittaa tärkeysjärjestyksessä etusijalle perheenlisäys vai lehmien hoito? Jos sijaislomittajat vaihtuvat tiheään, tai ammattitaitoista väkeä ei ole saatavilla, saattaa lehmiä joutua uusimaan huomattavasti normaalia enemmän (yleensäkin laajentamisen jälkeen kannattaisi varautua suurempaan poistumaan). Tai keskituotos ei pysykään entisissä lukemissa ja pokimavälit pitenevät. Ei ole harvinaista kuulla, että joku joutuu lopettamaan äitiysloman kesken, kun perheen talous ei kestä enää lisää takapakkeja.
Ylioptimististen laskelmien lisäksi laajennuksen jälkeinen työmäärä yllättää monet. Vaikka esimerkiksi meillä ei tuotannon tuplaamisen jälkeen navettarutiinien hoitoaika kovinkaan paljon kasvanut, aiheutti tuotannon laajentaminen melkoiset peltojen kuntoon laittamiset sekä muut järjestelyt , että rehustus, laidunnus ja lannanlevitys sekä kirjanpito saataisiin toimimaan “järkevästi”. Jos ympärillä ei olisi muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä, saattaisi tuntua, että miksi vain meillä tehdään toisinaan pitkää päivää? Tai onko taidoissamme jotain vikaa, kun lehtien ihmisillä ei ole ollut lainkaan vastoinkäymisiä.
Ei sen puoleen, itse pidän haasteista, mutta tilaa voi kehittää niin monella tavalla. Usein taloudellista tulosta parantaa, kun tilalla tehdään pieniäkin työtä helpottavia uudistuksia tai kun tehdään arkiset asiat paremmin. Koulutus tuo aina uutta osaamista. Siksi meidän tuleekin vaatia, että saamme esimerkiksi pakollisista ympäristökoulutuksista todellista hyötyä, esimerkiksi käytännön opastuksen tarkennetun lannoituksen tekoon. Turha on lyödä hanskoja tiskiin sillä perusteella, ettei halua laajentaa kahteensataan hehtaariin tai sataan eläinyksikköön. Päinvastoin kannattaa olla ylpeä siitä mitä tekee, tehdä se kunnolla ja ajatella ettei siihen kovin moni nykyihminen kykenisi. Ei “No, meillä on vain 30 emakkoa” vaan “meillä on 30 yorkshirea, joilta jokaiselta vieroitamme 25 porsasta vuodessa!” Tsemppiä siis kaikille viljelijöille. Pidetään lippu korkealla kotimaisen tuotannon puolesta!
Julkaistu Leipä leveämmäksi -lehdessä 6/2000
Latautuu ...
