Kirjoituksia
Sekä minusta kirjoitettuja että itse kirjoittamiani

SDP:n Rinteen vastaus Helsingin sanomien (8.10) kysymykseen, pitäisikö hakkuita vähentää Suomessa, oli pitäisi. Olen jyrkästi eri mieltä. Kun metsät on saatu kasvamaan ennätysvauhtia, niitä pitää saada käyttää kestävän hakkuusuosituksen mukaisesti. Nieluista tietysti pidetään huoli. Tarvitsemme maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa enemmän metsää ja...

Viispiikkinen, Viitasaaren Seutu ja Suur-Keuruun Sanomat (10.-11.10.2018) Ikäihmiset ovat työllään rakentaneet sen Suomen, jossa nyt asumme. Sotien jälkeen on istutettu ne puut, joiden hedelmistä me nyt nautimme. Seutumme kunnissa eläkeläiset ovat arvokas voimavara. He osallistuvat päätöksentekoon ja tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Monelle...

(KSML 20.9.2018) Työ luo toimeentuloa, antaa elämälle raameja ja aikataulun, lisää onnellisuutta ja kasvattaa sosiaalista pääomaa ja verkostoja. Nämä ovat usein kuultuja väittämiä työn hyvästä vaikutuksesta. Eivätkä taida olla ihan tuulesta temmattuja - kovin moni ei viihdy kokoaikaisesti joutilaana, vaan tarpeellisuuden tunne ja onnellisuus...

Kotimaalehden pääkirjoitus otti kantaa valitettavan yksipuolisesti naudanlihan ekologisuuteen. Tällä maapallolla elää lihansyöjiä, kasvissyöjiä ja sekasyöjiä. Ihminen kuuluu lajityypillisesti sekasyöjiin, mutta nykyään lihan käyttäjiä kuitenkin syyllistetään. Minä en halua syyllistää ketään, mutta haluan, että näitä asioita tarkasteltaisiin...

Maatalouden EU-rahat on maksimoitava! Komissio ehdottaa Suomen osalta 430 miljoonan maataloustuen leikkauksia seuraavalle ohjelmakaudelle! Tätä ei voi hyväksyä! Se tarkoittaisi maatalouden alasajoa. Tällöin menettäisimme suuren osa elintarvikesektorin 340 000 työpaikasta ja ruoka tuotaisiin Suomeen maailman markkinoilta. Lisääntyvä kysyntä...

Ihmettelen, jos joku keskisuomalainen ihminen kritisoi maakuntauudistuksen perusperiaatetta eli vallan ja vastuun siirtämistä Helsingistä Keski-Suomeen ja muille maakunnille. Näiden myötä siirtyy myös rahaa ja ajan myötä työtäkin. Keskittämiselle olikin syytä tulla loppu. Pääkaupunkiseutu saa 3 miljardin euron potin vuosittain valtion työpaikkojen...

Luin 22.2. Viispiikkisestä ilolla Karstulan uuden koulun rakentamisvaihtoehdosta. Se voitaisiin toteuttaa puurakenteisena ja pala kerrallaan etenevänä hankkeena, johon päästään käsiksi nopeasti. Tällainen rakentamismalli olisi uudenlainen ja monistettavissa muuallekin. Silloin vältytään väliaikaistilojen kustannuksilta ja voidaan käyttää...