Kun istuin työpöytäni viereen kirjoittamaan tätä, ikkunasta aukeni rauhoittava peltonäkymä. Sonnit nyhtivät syksynurmea ja pellon takana aukesi ruska. Naapuri ajeli kylätietä Valtrallaan aurojen kanssa. Pohdin, mitenkähän viljelijät jaksavat tehdä työtään tällaisena aikana.
Kesä oli todella paahteinen ja kuiva alkukesän sadejakson jälkeen. Satotilanne on todella heikko koko maassa. Viljaa tuli noin puolet normaalista. Sähkön, polttoöljyn, lannoitteiden ja rehun hinnat nousevat koko ajan. Tuottajahinnat eivät ole seuranneet perässä, ainoa poikkeus on rehuvilja. Viljan viljelyssä on turruttu jo heikkoon kannattavuuteen ja investointeja ei juuri ole tehty, mutta nyt talouskriisi osuu erityisesti velkarahalla investoineisiin kotieläintiloihin. Investointien määrä kohoaa jopa miljooniin euroihin ja on kohtuuton siitä saatavaan tuottoon nähden. Tilanne on jopa sellainen, että pankit eivät enää rohkene luotottaa maksuvalmiuslainoja tai investointeja.
Kannattavuudessa on suuria eroja, mutta maatilojen pääoman tuotto heikkenee kaikilla sektoreilla. Kannattavinta on viljely, jossa ei yritetäkään tuottaa myyntituotteita.
Markkinatalous ei toimi meillä. Valio on nujerrettu Venäjän vastapakotteiden, Arlan ja kilpailuviraston toimesta. Leipäviljamyllyjä myydään ulkomaille. Lihatalojen neuvotteluasema kauppaan on surkea. Pitkiä sopimuksia avataan kyllä kesken jaksojen, silloin kun kauppa tahtoo, mutta ei koskaan lihajalostajien toiveesta silloin kun markkina on muuttunut. Samaan aikaan kun esimerkiksi naudanlihan hinta on noussut Euroopassa, meillä tuottajahinta laskee.
Kauppaketjut puhuvat vastuullisuudesta paljon. Vastuullisuutta olisi toimia kotimaassa niin, että maataloustuotanto ei romahda. Jos kuljetusalalla polttoaineiden hinnat nousevat, sopimukset aukaistaan ja hintoihin tulee lisä. Elintarvikekaupan tuotto kasvoi korona-aikana 200 miljoonaa ja samaan aikaan maatalouden yrittäjätulo on laskenut 215 miljoonaa. Onko tämä reilua?
Kuluttaja on kaupan ylivallan vuoksi saanut elintarvikkeet kohtuuhalvalla, mutta tämä ei ole pitkässä juoksussa meidän kuluttajienkaan etu. Kun suomalainen tuotanto hiipuu, saamme tilalle ulkomaalaista lihaa, jonka tuotantoon on käytetty antibiottia jo rehussa ja viljaa joka on pakkokypsytetty pellolla round upilla. Ruokaa tuodaan tuolloin enenevästi maista, joissa tuhotaan hiiltä sitovia sademetsiä viljelyn tieltä tai maista, joissa ympäristönormit ovat matalammalla tasolla kuin meillä.
Minua lohduttaa se, että Eduskunnan budjettikeskustelussa ruuantuottajien ahdingon ymmärrys oli lavea. Ainoastaan edustaja Hassin puheenvuoron pääpaino oli se, että hänen mielestään ”2000-luvulla maatalouden ilmastopäästöt eivät ole laskeneet”. Jos vihreät kykenevät ajattelemaan globaalisti, heidän kannattaisi lopettaa suomalaisten viljelijöiden syyllistäminen. Ei kukaan yrittäjä halua kuulla olevansa taakka, ylimääräinen kuorma. Jokainen haluaisi olla mahdollistaja, tulevaisuudentekijä. Tutkimusten mukaan on väärin väittää, ettei ilmasto ja ympäristötekoja ole tehty. Toisekseen tulee muistaa, että maatalouden ykköstavoite on tuottaa ruokaa.
On huoltovarmuuden kannalta tärkeää turvata suomalainen puhdas ruoka. Meidän poliitikkojen tulee yhdessä tehdä ratkaisuja, joilla maatalouden kannattavuutta voidaan parantaa. Esimerkiksi lainojen lyhennysvapaat, maksuvalmiuslainat, kauppasopimusten hinnoittelujaksojen lyhentäminen ja seuraava CAP-ratkaisu, joka tukisi ruuantuotantoa ovat keinoja kannattavuuden parantamiseksi.
Tulevaisuususkoa viljelijöille tuo myös se, että kuluttajien luottamus suomalaiseen ruokaan on korkea. Kun arvostamme viljelijää ja ostamme kotimaista ruokaa omiin ja julkisiin keittiöihin, turvaamme sen, että traktoreita näkyy kylätiellä tulevaisuudessakin.
Anne Kalmari