Talkoita sotea ja kuntavaaleja

Olen aina tykännyt yhdessä tekemisestä. Siksi oikein harmittaa, että en pääse osallistumaan kaikkiin kivoihin talkoisiin, joita seudullamme on viime aikoina ollut. Porukalla saadaan aikaan asioita, joihin yksi ihminen ei jaksa tai rohkene lähteä. Talkoissa hyvä mieli tarttuu ja meininki on rento. Työn lomassa voi vaihtaa kuulumiset. Usein talkoisiin kuuluu myös kahvit tai ruoka. Talkoisiin voi lähteä yhteisen hyvän puolesta tai jeesaamaan jotain tuttua tai kyläläistä. Meilläkin kyläyhdistys pisti iäkkäämmän ihmisen toiveesta rehahtaneen pensasaidan matalaksi. Hieno idea puheenjohtajalta!

Roskia on kerätty teitten varsilta ja keskustoista useammassakin kunnassa Viispiikkisen alueella. On myös siivottu hautausmaita. Siitä kiitos kaikille. Kivijärvellä on iät ja ajat hoidettu vapaaehtoisvoimin ulkoilualueita ja kukkaistutuksia. Vastineeksi kunta on tukenut järjestöjä.

Eduskunnassa viimeistelemme sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta, sotea, jota on tehty Suomessa jo viisitoista vuotta. Vallassa ovat tuona aikana olleet kaikki keskeiset puolueet. Nykyinen malli, joka pitää palvelut pääsääntöisesti julkisissa käsissä, on mennyt perustuslakivaliokunnan seulan läpi.

Nyt kokoomus kuitenkin on – perussuomalaisten tukemana – kaatamassa sotea. Oppositiopuolueiden valtakunnallisesta linjasta huolimatta uskon, että niin kokoomuksen kuin perussuomalaistenkin kannattajat toivovat meidän selkosillamme kuitenkin uudistuksen toteutumista ja palveluiden turvaamista.

Mistä sitten oikein on kyse? Puoluepolitikoinnista ja vaalikampanjoinnista. Kokoomus ja perussuomalaiset ajattelevat hyötyvänsä kuntavaaleissa vastustamalla sotea ja luomalla vääristeltyjä kauhukuvia. Kokoomus väittää, että sote on ”kuolinisku kunnille” ja johtaa ”Amerikan malliin”, jossa vain rikkaat saavat hoitoa ja muut jätetään oman onnensa nojaan.

Pelottelu on yksi tapa saada kannatusta politiikassa. Jotkut asiat ovat kuitenkin liian arvokkaita tällaiseen peliin. Terveydenhuolto, lastensuojelu, vanhustenhoito ja suomalaisten palvelut ylipäätään eivät saa olla politiikan pelinappuloita. Ja juuri niiden turvaamisesta sotessa on kyse. Uudistusta on tehty ja tehdään, jotta lääkäriin pääsisi nopeammin, jotta perheitä autettaisiin ajoissa ja jotta ikäihmiset saisivat inhimillistä hoivaa.

Me keskustalaiset edellytämme, että palvelut turvataan tasa-arvoisesti jokaiselle suomalaiselle. Niin että pienemmissäkin kunnissa perustason palveluita pystytään tulevaisuudessa parantamaan. On oikeus ja kohtuus, että rahoitusta kohdistetaan alueille sen mukaan, mikä on palveluiden tarve. Nuoremman ja terveemmän väestön pääkaupunkiseutu ei tarvitse valtion rahoitusta henkeä kohti yhtä paljon kuin vaikkapa oma maakuntamme Keski-Suomi. Siksi uudistus pitää mielestämme nyt viimein toteuttaa. Mennä eteenpäin.

Kuntavaalit ovat jo käynnissä. Hyvä ehdokas on sellainen, johon voit luottaa niin, että hänelle antaisit vaikka oman kotisi avaimet. Muistakaahan äänestää!

Anne Kalmari